Tähän mennessä tapahtunutta:
- Hankesuunnitelma oli valmis 15.9.2015
- Investointipäätös Ekokoulusta tehtiin syksyllä 2015, minkä jälkeen alkoi kilpailutus
- Suunnitteluryhmän (SR) ja projektinjohtourakoitsijan (PJU) kilpailutus (11-12/2015)
- Hankintapäätös tehtiin Q1/2016 (eli 01-03/2016)
- Maaliskuussa 2015 valittiin Ekokoulun suunnittelija, Arkkitehtipalvelu Oy ja projektinjohtourakoitsija, NCC Rakennus Oy
- Hankkeen kehitys- ja suunnitteluvaiheen (05-10/2016) aikana tehtiin luonnossuunnitelmat ja pohdittiin erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja. Vaiheen lopuksi tehtiin päätös Ekokoulun rakentamisesta. Projektinjohtourakoitsijan tehtävä on pilkkoa ja kilpailuttaa urakat. Suunnitelmat täydentyvät vielä rakentamisen edetessä.
- Luonnossuunnittelu valmistui tammikuussa 2017
- Maarakennustyöt alkoivat 13.2.2017
- Rakennustyöt alkoivat 6.3.2017 perustustöillä
- Puurunkoasennus alkoivat huhtikuussa 2017
- Vesikattotyöt alkoivat toukokuussa 2017
- Sisätyövaihe alkoi kesällä 2017
- Harjannostajaiset marraskuussa 2017
- Viimeistelyvaihe alkoi vuoden 2018 alussa
- Koulu otetaan käyttöön 9.8., päiväkoti 1.8.
Aikataulu päivitetty 31.5.2018
Joko on tontti?
VastaaPoistaSitä samaa mietitään Tääläkin että joko tontti on löytynyt?
PoistaKerron kyllä heti kun siitä asiasta tiedän :)
PoistaEdelleen tonttia etsitään... Varmaan vielä vuodenkin päästä :)
VastaaPoistaNo enää ei etsitä :)
PoistaJoko valitukset on käsitelty :)
VastaaPoistaJuha Tolonen kertoi, että "Odotamme päätöksiä hallinto-oikeudesta elokuun aikana. Tämä oli alustava tieto, jonka saimme."
PoistaMiten tuo ekokoulu eroaa tavslliseta koulusta jos yrittäjää ei ole ruokapuolelle löytynyt,niin kunta hän sen ruokailun järjestää ja tuskin siellä siinä tapauksessa ruokaa itse valmistetaan.... Ja kuinka moni kuljetus yrittäjä rupeaa kuljettamaan lapsia biobussilla kouluun? Kuljetus oppilaita kun on ainakin 85% ja kuinka on ratkaistu se että tällä hetkellä porukka sitten yläasteelle hajaantuu eri kouluihin ja kaveripiiri menee uusiksi? Osa kun kerkeää käydä koulua vain vuoden ennen yläasteen siirtymistään.
VastaaPoista