perjantai 28. elokuuta 2015

Ekokoulun syyslukukausi alkoi

Hapsu-hirvi kävi Kuntalassa projektiryhmän kokouksessa
Hapsu-hirven ja Ekokoulun kuulumisia on kuulemma jo odoteltu. Viime viikolla aloitimme ensimmäisessä palaverissa syyskautemme, joka onkin aika jännittävä: työryhmämme työstää parhaillaan hankesuunnitelmaa, jonka perusteella valtuusto tekee päätöksen Ekokoulun rakentamisesta (tai rakentamatta jättämisestä). He saavat vertailtavakseen kolme vaihtoehtoa:
  1. Aluekyläkoulu, vanhan koulurakennuksen peruskorjaus ja laajennus 
  2. Aluekyläkoulu, uudisrakennus Ekokoulu-konseptilla 
  3. Aluekyläkoulu ns. perinteisessä uudisrakennuksessa
Tontista kysellään paljon ja se on kyllä yllättänyt meidät itsemmekin - emme helmikuussa osanneet lainkaan kuvitella, miten vaikeaa koululle olisi saada tontti. Asia on kuitenkin viritteillä ja toivon, että meillä on pian kerrottavaa asian tiimoilta.

Hankesuunnitelmaa siis tehdään, vaikkei tonttipäätöstä vielä olekaan. Jos valtuusto päättää, että Ekokoulu rakennetaan, täytyy odottaa, että tontti on selvillä, ennenkuin kilpailutus- ja hankintaprosessit voidaan aloittaa.

Arkkitehdillämme Tero Wémanilla on siis aikamoiset haasteet suunnitella rakennusta ilman tarkkaa tietoa tontista. Tiedossa on kuitenkin ihmismäärät, oppilaita 100 (maksimissaan 130), päiväkotiin 36 (maksimissaan 48) paikkaa. Kasvunvaran kanssa koululla olisi siis 178 paikkaa päiväkotilaisille ja oppilaille. Tällä viikolla opettajien kanssa on pidetty taas käyttäjäpalaveri, jossa he pääsivät kommentoimaan tuoreita suunnitelmia. 

Itse kerroin palaverissa, että blogimme kiinnostaa jo ulkomaita myöten. Jotta mm. Yhdysvalloista, Venäjältä ja Kiinasta tulevilla vierailijoilla olisi jatkossa enemmän luettavaa, tein heille englanninkielisen yhteenvedon Ekokoulusta.



Ensi viikolla hankesuunnitelmasta valmistuu uusi versio ja osa tiimistämme vierailee Oulussa Nova Schola Finlandia vertaisverkoston toisessa seminaarissa saamassa virikkeitä uudenlaisiin oppimisympäristöihin. Tarkoitus on järjestää Nova Schola -seminaari tänä syksynä myös Laukaassa.

2 kommenttia:

  1. Eiköhän asia mene kuitenkin ensin lautakuntaan josta KH.n ja sieltä valtuustoon?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksi, että yksinkertaistin päätösprosessia liikaa.

      Poista

Tätä blogia saa kommentoida myös anonyymisti, mutta spämmikommentit poistetaan heti kun ehditään.