Hapsu-hirvi odottelee omenoiden ja Ekokoulu-ideoiden kypsymistä |
Hei Pekka & Tero! Miten Ekokoulun kevät sujui?
Työntäyteisesti. Käyttäjien kanssa on haettu tarkennuksia tilaratkaisuihin, tontinkäyttöön ja pedagogiikkaan. Samaan aikaan olemme tutkineet rakennusteknisiä ja taloteknisiä vaihtoehtoja ja ratkaisuja.
Kevään aikana varmistui Ekokoulun tontti Vuonteen vanhan koulun vieressä, millaisia mahdollisuuksia se mielestänne avaa Ekokoululle?
Tontti on mainio. Alue on hyvin saavutettavissa ja liittyy pohjoisosastaan laajempaan reittien ja luonnon verkostoon. Rakentamisessa pyritään säilyttämään tontin puustoa ja aluskasvillisuutta mahdollisimman paljon. Perustamisolosuhteiltaan tontti on hyvä. Miinuksena tontti sijaitsee pohjavesialueella, joka estää maalämmön/-jäähdytyksen käytön.
Järjestimme useita tilaisuuksia kyläläisten ja koulun tulevien käyttäjien kanssa. Millaista palautetta niistä saitte? Mitä ajatuksia tilaisuudet teissä herättivät?
Tilaisuuksista tuli hyviä virikkeitä jatkosuunnitteluun ja erityisesti paljon vahvistusta sille, että olemme suunnittelussa oikealla tiellä. Tilaisuuksien anti tulee näkymään lopullisessa rakennuksessa ja lähialueissa. Kiitokset kaikille osallistuneille!
Millaisia asioita olette Ekokoulu-hankkeessa viime aikoina pyöritelleet?
Rakennuksen kokonaiskonseptia, tilaratkaisuja, materiaaliratkaisuja, järjestelmien integrointia kokonaisuuteen, aluesuunnittelua. Vielä ennen kesälomia virittelimme hiukan uusia muotoja rakennukselle.
Millaiselta Ekokoulun syksy näyttää, mitä asioita on tulossa?
Suunnittelussa koittaa kiireisin vaihe ja rakentaminen alkaa limittyä suunnittelun kanssa. Isot linjat päätetään luonnoksien pohjalta ja siirrytään toteutussuunnitteluun. Heti alkusyksystä teemme päätöksen ekokoulun ulkoseinärakenteesta.
Onko teillä vielä terveisiä Ekokoulu-blogin lukijoille?
Mukavaa loppukesää ja alkusyksyä kaikille! Jakakaa omat "älynväläykset" suunnitteluryhmän käytettäviksi! Käy kertomassa mielipiteesi.
PS. Ekokoulun ideointia mainostetaan nyt näyttävästi myös Laukaan uudistuneilla nettisivuilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tätä blogia saa kommentoida myös anonyymisti, mutta spämmikommentit poistetaan heti kun ehditään.