Tämän viikon työmaatiedotteessa työnjohtaja Mikko Aro kertoi seuraavaa:
Värjättyjen betonipintojen osalta olemme siirtyneet viimeiseen työvaiheeseen, hiontaan ja kiillotukseen.
Tällä viikolla hiontatyöt ovat siirtyneet C-lohkolta D-lohkolle. Kyseisessä työvaiheessa betonipintaan tehdään
kiillotushionta useilla toinen toistaan hienommilla karheuksilla. Hionnan jälkeen pintaan levitetään silikaatti
suoja-aine. Silikaattipinnoite tekee lattiasta tiiviimmän likaa ja nesteitä vastaan, vähentää pölyävyyttä sekä
parantaa kulutuskestävyyttä.
Ulkopuolella julkisivuverhoustöistä on pidetty vastaanottokatselmus. Päiväkodin päätyyn tulevan piha-aidan
ensimmäiset runkotolpat ovat nousseet pystyyn ja ensi viikolla kaivuri saapuu portin perustustöiden ääreen.
Piha-alueita on siistitty pian yllättävän talven tieltä, työmaan aurauksesta on sovittu ja mahdolliset esteet
merkattu aurausviitoilla.
Ensi keskiviikkona 6.12 työmaamme on kiinni, sillä juhlistamme 100-vuotiasta Suomea. Jo hieman varttuneemman
Suomen jalanjäljissä kulkeva Laukaan Ekokoulu rakentuu konseptilla koulu sadaksi vuodeksi
sadalle oppilaalle. Kun viimein huhtikuussa vasaran pauke lakkaa – ja työmiesten äänet häivenevät – alkaa
lähtölaskenta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tätä blogia saa kommentoida myös anonyymisti, mutta spämmikommentit poistetaan heti kun ehditään.