maanantai 25. toukokuuta 2015

Ekokoulu yhdistää kyläläiset ja yritykset

Hapsu-hirvi kävi palaverin jälkeen
happihyppelyllä Kuntalan pihalla
Ekokoulu-hankkeen tiimi palaveerasi taas tänään. Arkkitehtimme Tero Wéman kertoi koulun tilasuunnittelusta ja siitä, millaisia reunaehtoja siinä on. Se, ettei meillä ole vielä tietoa siitä, mille tontille koulu tulisi, eikä sitäkään, tuleeko koulun yhteyteen päiväkotia vai ei (tai milloin se tulee jos tulee) rajoittaa hieman suunnittelua, mutta muuten Teron suunnitelmat ovat jo paljon konkreettisempia kuin mitä ne olivat vielä markkinavuoropuhelun aikaan.

Juttelimme myös siitä, millaisia kokemuksia tämän kuun aikana pidetyistä teknisistä vuoropuheluista oli saatu. Niiden pohjalta tarkennetaan Ekokoulu-konseptin sisältöä vielä ennen kesälomia (ja asiasta kerrotaan toki täällä blogissakin heti kun mahdollista). Tilapalvelupäällikkö Mika Vornanen ja rakennuttaja Pekka Mikkonen ehtivät antaa aiheesta myös oheisen videohaastattelun.




Hankkeisiin tehdään aina hankesuunnitelmat ja sellaista mekin aloimme tänään otsikkotasolla suunnittelemaan. Suunnitelman pohjalta Laukaan kunnanvaltuusto tehnee päätöksen (jo) lokakuussa koulun rakentamisesta. Elämme siis jännittäviä aikoja!

Palaverin lopuksi suunnittelimme kutsua ensi viikolla (torstaina 4.6. klo 18-20) pidettävää kyläiltaa varten. Kutsumme Vuonteen koululle kyläläisiä Saviolta, Tarvaalasta ja tietysti myös Vuonteelta. Kutsu jaetaan Laukaa-Konnevesi-lehden, tämän blogin ja muun somen sekä koulujen ja kyläyhdistysten kautta, joten toivomme, että kutsu tavoittaa mahdollisimman monet. Ne, jotka eivät pääse paikalle, voivat tutustua tilaisuudesta tehtävään videotaltiointiin.

Paikalle kannattaa tulla, koska siellä:

  • kuulee (toivottavasti!) lisää siitä, mihin koulu sijoitetaan
  • pääsee esittämään omia toiveita ja ideoita siitä, millainen Ekokoulusta pitäisi tehdä ja millaisia palveluita sen yhteydessä voisi tarjota (myydäänkö siellä esimerkiksi biokaasua tai lähiruokaa raaka-aineina tai valmiina annoksina, pidetäänkö siellä kerhoja, leirejä tai juhlia). 
  • kerrotaan lisää yritysten mahdollisuuksista osallistua. Meillähän on haussa ravintoloitsija, päiväkotiyrittäjä, lähiruuan tuottajia ja nyt myös mahdollisesti tuottajia biokaasua varten
Ekokoulun kyläilta on aika ainutlaatuinen tilaisuus vaikuttaa oman kylän elävyyteen, joten suosittelen paitsi tulemaan paikalle myös vinkkaamaan asiasta omille tutuille. Eikös olisi kiva, jos Ekokoulu työllistäisi mahdollisimman monia lähialueen yrittäjiä ja toisi siten uutta elinvoimaa seudulle?

Kutsusta tuli tällainen (Muoks: klikkaa linkkiä jos liite ei näy, sillä SlideSharessa näytti olevan lisäyshetkellä joku upotusongelma, joka toivon mukaan ratkeaa itsekseen):




perjantai 15. toukokuuta 2015

Ekokoulu mietti lähiruokaa JAMK:in johdolla

JAMK:in Rika, Anu ja Leena
pääsivät yhteiskuvaan Hapsun kanssa.
Viime viikolla kerroin, että etsimme Ekokouluun lähiruokaa Keski-Suomesta eli haluamme jutella lähiruuan tuottajien ja ravintolatoiminnasta kiinnostuneiden kanssa siitä, miten Ekokoulu voi käytännössä lisätä lähiruuan osuutta. Jatkoimme ilmoittautumisaikaa ensi viikon tiistain tilaisuuteen maanantaille, joten vielä ehdit ilmoittautua mukaan!

Viime viikolla mietimme Ekokoulu-tiimissä lähiruokaa Jyväskylän ammattikorkeakoulun vetämässä työpajassa. JAMK:ilta paikalla olivat Leena Pölkki, Rika Nakamura, Anu Raulo ja Hilkka Heikkilä, Ekokoulu-tiimistä Antti Tourunen, Juha Tolonen, Ritva Mattila, Jarmo Pasanen ja Johanna Janhonen. Lisäksi mukana oli Laukaan kunnan ruokapalveluesimies Pirjo Haka.

Mietimme mm. sitä, miksi Ekokouluun halutaan lähiruokaa:
  • se vaikuttaa alueen työllisyyteen
  • se on ekologista - kasvatamme lapsia vastuullisiksi kuluttajiksi, joilla on pienempi hiilijalanjälki (käytämme enemmän lisää kasviksia)
  • lähiruoka on puhdasta, tuoretta ja terveellistä - se on hyvää
  • lähiruuasta voidaan saada vetovoimatekijä (ruuan myyntipiste) - ollaan ylpeitä koulun ruuasta
Kahdessa ryhmässä ideoimme lähiruokaan liittyviä asioita

Ensimmäisen ryhmän 4 parasta ideaa olivat:
  1. Yhteistyö ja raaka-ainetoimitukset paikallisten lähiruokatuottajien kanssa: oppilaat voivat ehkä osallistua myös työhön, jotta he näkevät mitä milloinkin tapahtuu (mansikan viljely, kotieläinten kasvatus, viljely); yhteistyökumppaneina kummitilat, Luke, kalanviljelylaitos
  2. Monikäyttöiset tilat: tarvitaan keittiötilat, jotka mahdollistavat lähiruuan käytön (myös koulun omasta puutarhasta/omalta palstalta), lähiruokayrittäjyyden (4H- kerhot koulun tiloissa, ruokakurssejakin voisi järjestää vaikka muille kouluille, keittiö pystyy ottamaan vastaan esim. multaperunoita, monikäyttöiset palvelut myös juhlien/illanviettojen yhteydessä, tarvittaessa yrittäjät voivat käyttää keittiötä/tiloja omaan tuotekehitykseensä)
  3. Oma puutarha: kylä/yrittäjävetoinen; koulun käyttöön, kesäkäyttöön, leirikäyttöön; yhteisöllinen
  4. Leiritoimintaa, kerhotoimintaa; vetäjänä yrittäjä tai kunta, yhdistykset; kasvatuksellinen ote
Toisessa ryhmässä taas mietittiin seuraavia ideoita: 
  1. Kohtauspaikka ja tapahtumat: Ekokoululla voisi olla leirikeskus, kesäkioski, tilausravintola, kohtaamispaikka, lounaspaikka, astiavuokrausta (yrittäjä tai yhteisövetoista); yhteisöllinen olohuone; yrittäjien työskentelytila 
  2. Eheyttävä koulupäivä - koulutuntien välissä harrastustoimintaa, esimerkiksi välillä hoidetaan puutarhaa pikku tiimeissä; hyötyliikuntaa - käydään vaikka marjassa, haetaan puita laavulle, syötetään kanat; pieniä vapaahetkiä päivän sisällä (jolloin voi tehdä vaikka läksyjä), yrittäjyyskasvatusta tiimeissä (eri-ikäiset hoitaisivat tiloja ja palstaa - kerätään rahaa omaan toimintaan; oppilaskunta omistaa kasvihuoneen). Näin perheille jää enemmän aikaa yhdessäoloon koulun jälkeen, kun ei ole harrastusjuoksua tai läksyjen tekemistä
  3. Lähiruuan myyntipiste: koululla valmistettavan ruuan myynti (kun viet lapsesi kouluun, voit ostaa itsellesi lounaan mukaanvietäväksi tai tulla työpäivän aikana koululle syömään), kylän ylituotanto, esim. omenat myyntiin koululle, lähiruokapörssi, kauppapalvelut (nettitilaukset, jakelu koululta), kouluruokailun ylijäämäruuan myynti
  4. Oma ruuantuotanto: puutarha, kasvihuone, kanat, mehiläiset, sienestys, marjastus - yrittäjä, oppilaat ja kyläläiset 
Työpajassa puhuttiin mm. tällaisista asioista

Kullakin idealla on omat vaatimukset tilan käytön suunnitteluun.

 Ekokoulu kohtauspaikkana ja tapahtumapaikkana vaatii seuraavia asioita:

  • Ruokala (yleisilmeessä huomioon että voi toimia juhlapaikkanakin; 100 oppilaan koulu, isohko ruokala, siirreltävät seinät läheisissä luokkahuoneissa; tilan ja ruokailun rauhoittaminen; saadaan lapset arvostamaan yhdessä ruokailua)
  • Terassitila, ulkotila = katettu tila/ ulkoliikuntatila lapsille -kesäteatteri
  • Mediateekki, katsotaan esim. jääkiekkoa, formuloita tai Euroviisuja yhdessä
  • Pieni keittiötila jossa voi tehdä naposteltavaa omalle porukalle
  • Kulunvalvonta tarvitaan (yrittäjä valvoo?)
  • Liikuntahalli (200 neliötä) tulossa;

Jos Ekokoulu on lähiruuan myyntipiste, tarvitaan 

  • Omat tilat säilytykseen ja jakeluun
  • Pakkaustilat (jos pakataan koululla)
  • Voiko koulukuljetus kuljettaa vihanneksia tiloilta - koululainen taas mukanaan kotiin
  • Yrittäjä omistaa Ekokoulun kellarin ja hoitaa tuotteet sinne pakkaamattomana

Jos tehdään yhteistyötä (esim. raaka-ainetoimitukset paikallisten lähiruokatuottajien kanssa) tarvitaan

  • Keittiötiloille multatuotteiden käsittelytilat - lisäys 10 neliötä maksimi (voiko olla ulkotila omien juuresten käsittelyyn)
  • Säilytystilat
  • Monikäyttöiset tilat
  • Kokeilukeittiö, käyttökeittiö oppilaille ja muille
  • Säilytystilat keittiölle sekä "kursseille ja muulle käytölle"
  • Perusvälineistö
  • Yhteinen henkilökunnan tila
  • Siirreltävät liedet, muunneltava tila
  • Lajittelua varten tilat
  • Koulutuksia henkilökunnalle (pöytien sovittava niin lapsille kuin aikuisillekin)

Jos Ekokoululla on oma puutarha, tarvitaan

  • Marjojen ja yrttien kuivurit (omistaja, 4H/kyläyhdistys?)
  • Tuoremehupuristin
  • Tontille tilaa puutarhalle, kasvihuoneelle (10 neliötä opetuskäyttöön)
  • Kasvihuoneelle tarvitaan omistaja/vastuullinen/yrittäjä, muitakin asiakkaita tarvitaan
  • Puutarhavaja, kellari/ kuoppa
Mitä mieltä olet ideoistamme? Kuulostavatko ne toteuttamiskelpoisilta tai toteuttamisen arvoisilta? Millaisia haasteita niissä näet? Entä tuleeko sinulle mieleen vielä uusia asioita, joita Ekokoulun lähiruokakonseptiin voisi kuulua? 

PS. Kiitos Leenalle muistiinpanoista, joiden pohjalta tämä kirjoitus on koostettu!

tiistai 5. toukokuuta 2015

Haetaan keskisuomalaista lähiruokaa


Hapsukin oli tyytyväinen
markkinavuoropuhelun saldoon
Kuten kerroin, saimme markkinavuoropuheluumme mukavasti väkeä, mutta heidän joukossaan ei toiveistaimme huolimatta ollut yhtään lähiruuan tuottajaa tai Ekokoulun ravintolapalveluista kiinnostunutta yrittäjää. Mutta ei lannistuta, vaan yritetään uudestaan!

Tavoitteemme on siis ostaa huimat 50% Ekokoulussa käytetystä ruuasta omasta maakunnastamme. Voi tuntua turhan aikaiselta alkaa miettiä ruokaa jo nyt, kun mahdollinen Ekokoulu aloittaa toimintansa vasta syksyllä 2017, mutta rakennuksen suunnittelua varten tarvitsemme jo nyt tietoa lähiruokayrittäjien kiinnostuksesta, toiveista ja tarpeista, jotta osaamme esimerkiksi suunnitella koululle asianmukaiset tuotanto- ja jalostustilat. Ja näitä kokemuksia Laukaan kunta käyttää luonnollisesti myöhemmin muissa hankinnoissaan, lähiruuan osuutta kaikissa Laukaan kouluissa kasvatetaan, jos pilotti onnistuu.

Harakkako huttua keittää?
Hapsu miettii myös kenelle
Ekokoulun vellikello soi
Järjestämme nyt keskustelutilaisuuden lähiruuan hankkimisesta. Toivomme paikalle
  • ruuantuottajia (alkutuottajat ja jalostajat) ja
  • ravintolayrittäjiä, joita kiinnostaa mahdollisuus pyörittää Ekokoulun ruokapalveluita (koulu, päiväkoti, lounasravintola kylälle ja pitopalvelu juhliin ja muihin tapahtumiin). 
Tilaisuudessa osallistujat pääsevät esittelemään tuotteitaan meille ja tietysti verkostoitumaan muiden tuottajien kanssa - ehkä teillä ei ole tarpeeksi perunoita sadalle lapselle koko vuodeksi, mutta jos yhdistätte perunalaarinne muiden kanssa niin kaikki ovat tyytyväisiä.

Keskustelutilaisuudessa voi myös vaikuttaa Ekokoulun hankintaprosessiin ja koko Ekokoulu-konseptiin, johon kuuluu mahdollisesti myös lähiruuanjakelupiste. 

Keskustelutilaisuus järjestetään tiistaina 19.5. klo 13.00-16.00 Laukaan kunnantalolla (Kokoushuone 1), osoitteessa Laukaantie 14, 41340 Laukaa. Ilmoittaudu mukaan viimeistään 13.5.15 .

Jos tunnet keskisuomalaisia ruuantuottajia, vinkkaapa heille tästä! 
Lisätietoa voitte kysyä Antilta tai Ritvalta.

Ja tässä vielä Ritvan ja Leena Pölkin eilinen haastelu asian tiimoilta:


maanantai 27. huhtikuuta 2015

Ekokoulu-konsepti kiinnosti Sydän-Laukaalla

Hapsu-hirvellä riitti kavereita
Viime tiistaina Laukaan Sydän-Laukaan koululle kokoontui noin 40-50 ihmistä kuulemaan mistä ihmeessä Laukaan Ekokoulu-konseptissa on kyse. Olimme hyvin innoissamme siitä, kuinka paljon väkeä paikalle lopulta saapui. Vain lähiruokayrittäjät loistivat poissaolollaan, toivottavasti tavoitamme heidät myöhemmin toista kautta. Osa jätti tulematta kuultuaan, että tilaisuus striimataan. Teknisten ongelmien vuoksi striimi jäi nyt tekemättä, mutta tallenteen löydät tästä bloggauksesta, joten ei hätää. Aikoja teknisiin vuoropuheluihinkin voi vielä kysellä, paikkoja niihin on varattu nyt reilut parikymmentä. Kurkkaa tästä keitä on tulossa!

Markkinavuoropuhelutilaisuus alkoi ja päättyi vanhaan suomalaiseen tapaan kahvilla ja pullalla, joiden äärellä vaihdoimme vilkkaasti ajatuksia. Nykyaikaisuutta toimme paikalle Hapsu-hirven muodossa - hänen kanssaan otimme monta hauskaa selfietä - eihän tuollaisen nököhampaan vieressä voi vakavana ollakaan.

Ai Hapsu-hirvi? Mistäs tuo nimi nyt sitten tuli?

11-vuotias Linnea Savion koululta keksi Hapsu-hirvelle nimen
Yli satavuotiaita kouluja on vielä käytössä.
Tehdään Ekokoulustakin pitkäikäinen!
Tilaisuudesta twiittailtiin maltillisesti, sillä Ekokoulun tausta ja suunnitelmat veivät niin mennessään, ettei kännyköitä muistettu kaivella esiin. Puheenvuorojen jälkeen kävimme vilkasta keskustelua mm. siitä, millainen koulusta tulisi. No sitähän me emme vielä tarkasti tiedä, sillä kaikki vaikuttaa kaikkeen: se, millaiselle tontille rakennamme, se millaisia valintoja teemme. Teknisten vuoropuheluiden tarkoitus on ohjata meitä tekemään parhaita ratkaisuja ennen varsinaisten tarjouspyyntöjen jättämistä. Kunta haluaa kuitenkin, että koulun rakentamiseen käytetään mahdollisimman paljon puuta ja että se on vuositasolla energiaomavarainen.

Joku harmitteli sitä, että nyt paikalla oli vain aikuisia - missä koululaiset? He pääsevät myös vaikuttamaan suunnitelmiin, esimerkiksi ideoimaan koulun piha-aluetta. Markkinavuoropuhelussa aihetta sivuttiin sen verran, että joku toivoi paikalle katettua aluetta, jossa voi viettää aikaa esimerkiksi sadesäällä.

Maitohampaansa pudottanut Hapsu ihmetteli
kahvitaukojen keskustelujen vilkkautta
Myös yrittäjät olivat ahkerasti äänessä ja he ideoivat mm. Ekokoulun ympärille syntyvää yritysverkostoa. Jotta paikalle kokoontuneet löytäisivät myöhemminkin toisensa, päätettiin, että tilaisuuteen osallistuneiden nimitiedot julkaistaan Ekokoulun blogissa.

Jos haluatte kertoa Ekokoulu-konseptiin sopivasta yrityksestänne enemmän meille ja muille, olkaa hyvät - kommenttikenttä on auki :).

Yle Keski-Suomen tekemässä haastattelussa projektipäällikkö Antti Tourunen kertoi, miksi erityisesti vientiin tähtäävien yritysten kannattaa kiinnostua Ekokoulusta kannattaa kiinnostua: Se on mainos ja näyteikkuna – Ekokoulusta voisi tulla tärkeää referenssi yritykselle!

Ja nyt, katsokaa itse, mistä me oikein puhuimme!



PS. Viimeisen kuukauden aikana blogissamme on vieraillut noin tuhat henkilöä, joista laukaalaisia on 17%. Enemmänkin voisi olla? Jos siis tunnet laukaalaisia, joita Ekokoulu-asia voisi kiinnostaa, vinkkaa heille blogistamme esimerkiksi Facebookissa, sähköpostissa tai ihan vaan kylillä törmätessänne. Kiitos!

tiistai 21. huhtikuuta 2015

Terveisiä Ekokoulun markkinavuoropuhelusta

Tänään on Laukaan Sydänlaukaan koululla Laukaan Ekokoulu-hankkeen markkinavuoropuhelu, johon olemme kutsuneet niin

  • kyläläisiä ja muita koulun tulevia käyttäjiä
  • teemaan liittyviä yrityksiä kuin
  • muitakin asiasta kiinnostuneita
Kuulolle pääset sinäkin, blogimme lukija, alta löydät tilaisuuden materiaalit. Videotallenne tapahtumasta lisätään tällä viikolla Laukaan kunnan YouTube-kanavalle.


 
Laukaan ekokoulun markkinavuoropuhelu 2015-04-21 from Johanna Janhonen

Voit seurata tapahtumaa myös Twitterissä:

maanantai 13. huhtikuuta 2015

Tule ensi viikolla Markkinavuoropuheluun!

Hapsu-hirvikin oli valmistelemassa
markkinavuoropuhelua
Ensi tiistaina, 21.4.2015 kello 13 alkaen, on Laukaan Ekokoulu-hankkeen markkinavuoropuhelu, jonne toivomme mukaan mm.
  • yrityksiä ja ihmisiä, jotka voisivat olla jossain roolissa Ekokoulun toteutuksessa tai toiminnassa
  • henkilöitä, joilla on jotain annettavaa suunnitteluun
  • kyläläisiä ja muita ihmisiä, jotka tulevat käyttämään koulun tiloja 
Antti Tourunen kertoo ao. videossa tarkemmin mm. miltä aloilta yrityksiä kaipaamme.

Laukaa-Konnevesi-lehden blogissa oli muuten Ekokoulu-aiheinen bloggaus, paperilehteenkin on tulossa juttu.



Ilmoittaudu markkinavuoropuheluun täällä!

tiistai 7. huhtikuuta 2015

Opettajien mietteitä koulurakentamisesta


Nimetön hirvemme innostui ottamaan
selfien Kastellin Monitoimitalolla abien tekemän
But first, let me take a selfie - julisteen edessä
Kuten kerroin, opintomatkallamme Pudasjärvellä ja Oulussa oli mukana opettajia. Viestitellessämme Savion, Vuonteen ja Tarvaalan koulun oppilaiden nimiehdotuksista hirvimaskotillemme, kysyin heiltä myös sitä, millaisia ajatuksia oululaisten opettajakollegoiden työpaikoilla vierailu oli heissä herättänyt.

On esimerkiksi aika eri asia kuulla, että kouluissa on paljon hukkatilaa pääosin tyhjinä olevien käytävien muodossa, kuin kokeilla itse, miten käytävättömässä koulussa liikutaan luokasta toiseen.

Mutta päästetään nyt opettajat itse ääneen!

Tuula Leppäkari Savion koululta totesi, että  "Opintomatka oli mielestäni ilmapiiriltään innostunut ja järjestelyiltään onnistunut." 

Tunnelmia Ritaharjun monitoimitalolta

Pekka Järvelä Tarvaalan koulusta taas kirjoitti, että "Ajatuksena koko Ekokoulu-konsepti on erittäin mielenkiintoinen. Se luo monia uusia mahdollisuuksia sekä koulun että koko koulua ympäröivän yhteisön kehittämiseen.Pudasjärven hirsirakennusprojektit todistivat, että hirsi on toimiva ja nykyaikainen rakennusmateriaali myös julkisiin rakennuksiin. Vuonna 2013 valmistunut päiväkoti oli käyttäjäystävällinen ja tunnelmaltaan lämmin ja rauhoittava." 

Myös Veli-Pekka Ala-Porkkunen Vuonteen koululta piti hirrestä: "Hirsi tuntui mukavalta materiaalilta, se vaimensi hyvin ääntä." 

"Keskiviikkona tutustuimme uusiin oppimisympäristöihin Oulussa. Oulun uudet monitoimitalot lisäävät koulun yhteistyötä muiden toimijoiden kanssa kaikkia hyödyttävällä tavalla." (Pekka)

"Fyysisen oppimisympäristön monet mahdollisuudet avautuivat erilaisissa rakenne- ja tilaratkaisuissa." (Tuula)

"Monitoimimalli olisi varmasti toimiva Laukaan Ekokoulussa. Opettajan näkökulmasta arvostan erityisesti uutta suunnittelua, jossa oli otettu huomioon erilaiset oppimisympäristöt, jotka mahdollistavat useat eri ryhmittelyt ja työtavat." (Pekka)

Veli-Pekka listasi asioita, joita koulun suunnittelussa olisi hyvä ottaa huomioon:

  • Koulun käytävät ovat välttämättömiä. 
  • Siivouskin pitää ottaa huomioon. 
  • Käsityöluokasta (teknisentyön ) voisi tehdä monitoimiluokka. 
  • Liikuntasaliin mahdollista yhdistää jokin lisätila, esim. ruokasali.
  • Riittävän suuri monitoimiulkokatos sateen varalle: välitunnit, liikuntatunnit, taksien odotukset. 
  • Muitakin ulkokatoksia tarvitaan, piha-alue ja -välineet ovat oleellisia.

Kastellin monitoimitalo Oulussa otettiin
käyttöön viime syksynä
Tuula taas mietti niin nykyisen Savion koulun mahdollisuuksia kuin tulevaisuuden pedagogiikkaakin:

"Savion koulun oppimisympäristön mahdollisuudet alkoivat hahmottua uudessa valossa. Täytyy oikein ihmetellä ääneen, miten ennakkoluulottomasti se on suunniteltu jo 1960-luvun alussa. Erilaiset pedagogiset ratkaisut tulevaisuuden oppimisympäristöissä jäivät askarruttamaan mieltä. Toivoisin, että jatkossa järjestetään mahdollisuus perehtyä porukalla niihinkin."

Opettajillamme on nyt ehkä ainutkertainen mahdollisuus vaikuttaa siihen, millainen heidän mahdollisesta tulevasta työpaikastaan tulee. Opetussuunnitelmaa ollaan muuttamassa ja se vaikuttaa myös käytettäviin tiloihin. Mutta aika velho saa olla, että osaa ennustaa, millaisia koulut ovat sadan vuoden päästä, siksi koulun suunnittelussa pyritään jo nyt muunneltavuuteen, siihen, että tilaa on tarvittaessa helppo isontaa - tai pienentää, ja käyttää eri tarkoituksiin.

Lopuksi Pekka kiteyttää hyvin meidän kaikkien ajatukset: "Opintomatka herätti paitsi paljon ajatuksia myös paljon intoa. Meillä on mahdollisuus täällä Laukaassa toteuttaa jotain uutta ja kestävää. Odotan mielenkiinnolla, mitä kaikkea hanke tuokaan tullessaan"

Onko sinulla mielipiteitä siitä, millainen olisi hyvä Ekokoulu? Kerro ajatuksiasi blogin kommenteissa tai tule mukaan Markkinavuoropuheluumme 21. huhtikuuta.