tiistai 10. maaliskuuta 2015

Kutsumme teidätkin ideoimaan ekokoulua!

Tervehdys! Olen Antti Tourunen ja olen vastikään aloittanut projektipäällikkönä Ekokoulu-hankkeessa. Aiemmin toimin VTT:llä energia-asioiden parissa ja sieltä myös koko ekokoulukonsepti on saanut alkunsa. Lopullisesti konseptin idea alkoi itää, kun istuin Äijälässä samaan kahvipöytään Rossin Pentin kanssa keskustelemaan kouluverkkoselvityksestä vuonna 2014. Ekokouluhankkeen lisäksi minua työllistää myös Reteres Oy, jonka toimitusjohtajana tällä hetkellä toimin.

Ekokoulu-hankkeen projektiryhmä on juuri muodostettu ja hankesuunnitelman teko on näin polkaistu liikkeelle. Toivon, että syksyllä voimme esitellä sellaisen ekokoulukonseptin hankesuunnitelman päättäjille, joka johtaa hankkeen toteuttamiseen.

Ensi viikolla vierailemme Pudasjärvellä tutustumassa rakenteilla olevaan hirsikouluun. Valmistuessaan koulusta tulee maailman suurin moderni hirsikoulu: neljän rakennuksen muodostamaan koulukeskukseen mahtuu peräti 800 oppilasta. Samalla matkalla käymme myös Oulussa tutustumassa oppimisympäristöhankkeisiin.

Seuraavaksi haluamme käynnistää markkinavuoropuhelun kiinnostuneiden yritysten ja yhteistyötahojen kanssa. Ajatuksena on haastaa kaikki asiasta kiinnostuneet yritykset mukaan kehitystyöhän ja tarjota niille mahdollisuus päästä demonstroimaan uusia tuotteita ja palveluja ekokoulukonseptin puitteissa. Ekokoulukonsepti nojaa vahvasti lähipalveluihin (energia, ruoka, liikenne) ja siksi haluankin innostaa alueen asukkaita ja yrittäjiä tulemaan rohkeasti mukaan ideoimaan ja toteuttamaan uudenlaista konseptia. Jättäkää kommetteja blogiimme tai ottakaa yhteyttä minuun tai muihin projektimme jäseniin. Tässä blogissa kerromme jatkossakin miten hanke etenee ja millaisia uusia ajatuksia Pudasjärveltä ja Oulusta saamme!

4 kommenttia:

  1. Onpa mahtavaa saada tällainen hanke Laukaaseen! Olen itse lämmityksen energiansäästön asiantuntija ja mukana mm. #energiaremontti 2015 kampanjassa jossa tavoitteena saada Suomen energia tuotettua 100%:sti uusiutuvilla energialähteillä vuonna 2050. Nyt vaan kaikki Laukaalaiset ja Keski-Suomalaiset innolla mukaan! Uskon että tähän voidaan saada myös ihan valtakunnan laajuisestikin tukea kun tarpeeksi tuodaan projektia julkisuuteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Matti ja kiva kun olet kertonut hankkeestamme muillekin :). Toivotaan myötätuulta purjeisiin ja uusia ideoita Ekokoulun energiajärjestelmään.

      Poista
  2. Upea idea! Ekologisuus ja lähiruoka ovat hienoja asioita, joita pitäisi enemmän kannustaa käyttämään niin julkisella kuin yksityisellä puolella. Lähiruoka ja yhteistyö paikallisten yritysten kanssa tuo mukaan myös yhteisöllisyyden tuntua. Ajatukset kasvimaista ym. ovat hyviä ja niiden avulla saa oppilaatkin tutustumaan ruuan alkuperään ja oppimaan sen terveellisyydestä. Ulkoisilta puitteiltaan koulusta varmasti tulee hyvä. Vasta tänään sain tietää hankkeesta, joten en tiedä vielä paljoa. Olisi mukava, jos koulun toimintaideaankin sisältyisi yhteisöllisyyden, ekologisuuden ja luonnon sekä toisten ihmisten kunnioittamisen periaatteita. Näissä asioissa voisi kysyä vinkkejä opetukseen esim. luomutiloilta ja erilaisilta eko- ja luomuyhteisöiltä Suomessa. Olisi hienoa saada kotikuntaan niin ulkoa kuin sisältä kestävää kehitystä kunnioittava koulu. Onnea hankkeelle!

    VastaaPoista

Tätä blogia saa kommentoida myös anonyymisti, mutta spämmikommentit poistetaan heti kun ehditään.