torstai 19. maaliskuuta 2015

Opintomatkalla Pohjois-Suomessa

Tunnelmia Pudasjärven kunnantalolta
Terveisiä Pudasjärveltä ja Oulusta!

Ekokoulu-hankkeen väki palasi myöhään eilen illalla kaksipäiväiseltä opintomatkalta. Tiistaina tapasimme Pudasjärvellä kunnantalolla Eero Talalan (tekninen johtaja), Juha Holapan (opetus- ja sivistystoimi) sekä kunnanjohtaja Tomi Timosen.

Pudasjärvelle rakennetaan valtavaa hirsikampusta, jonka rakentamisesta vastaa Lemminkäinen. Heillä on kumppanina paikallinen toimija, Kontiotuote, jonka toimitusjohtaja Jalo Poijula esitteli meille Kontion toimintaa ja sitä, mitä hyötyjä hirsirakentamisesta saadaan.

Pikku-Paavalin Päiväkoti Pudasjärvellä
on hirsikampuksen 1. osa
Päivähoidon ohjaaja Merja Kemppainen meille esitteli hirsikampuksen ensimmäistä valmiista osaa, johon päiväkodin henkilökunta oli kovin tyytyväinen. Päiväkodin ympärille rakennetaan parhaillaan kampuksen muita osia. Pääsimme silti päivän päätteeksi näkemään jo valmiin kampuksenkin, sillä siitä on tehty hieno 3D-mallinnus, jonka avulla tilan käyttöä voi suunnitella, miettiä vaikka kalusteiden paikkaa etukäteen.

Pudasjärveltä ajoimme yöksi Ouluun, jossa iltaohjelmaamme kuului toisiimme tutustuminen. Matkassa oli mukana tilapalvelupäällikkö Mika Vornanen, rakennuttaja Pekka Mikkonen, luokanopettajat Veli-Pekka Ala-Porkkunen, Pekka Järvelä, Tuula Leppäkari ja Sirpa Pitkälä, hankinta- ja kehittäispäällikkö Jarmo Pasanen, arkkitehti Tero Wéman, hankekoordinaattori Antti Tourunen, some-asiantuntija ja tiedottaja Johanna Janhonen, sivistystoimenjohtaja Juha Tolonen, vt. kunnanjohtaja Jaakko Kiiskilä sekä Esko Hokkinen (kuljettaja). Opintomatka tuli hyvään saumaan, sillä kahden yhdessä vietetyn päivän jälkeen yhteistyömme noussee uudelle tasolle ja hyvä niin, sillä meillä on paljon tehtävää.

Pasi Mattila esitteli Pudasjärven
Hirsikampuksen 3D-mallia
Keskiviikkona päivän isäntänä toimi Pasi Mattila, joka on toiminut pitkään erilaissa oppimisympäristöhankkeissa. Oulun yliopistolla hän esitteli 3D-mallissa Pudasjärven hirsikampusta ja sitä, miten mallia voi käyttää: se mahdollistaa paitsi tilasuunnittelun myös pelastautumistilanteiden harjoittelun ja etäopiskelun tutussa ympäristössä. Jopa nettisivuja voidaan korvata tällaisellä ympäristöllä, jossa päästään kommunikoimaan niin äänen, videon, chatin kuin työpöydän jakamisen avulla. Meshmoon-tuotteeseen voi tutustua vaikka tämän kevään ITK:ssa.

Tutustuimme Oulun yliopistolla myös LEAF-tilaan, joka luo uudenlaisia mahdollisuuksia opetuksen tutkimiseen.

Lounaan jälkeen pääsimme Pasin johdolla
Leaf-tilassa tutkitaan vuorovaikutusta mm. mikrofoneilla
ja samalla kameralla, jota Google käyttää kartoissaan
tutustumaan oululaisiin monitoimitaloihin, Ritaharjuun ja Kastelliin. Kun rakentaminen on kallista, on tärkeää nostaa tilojen käyttöastetta lisäämällä tilojen monikäyttöisyyttä, vähentämällä käytävien määrää ja ottamalla myös aulat hyötykäyttöön.

Tarkoituksemme on jakaa lisää ajatuksia opintoretkeltämme myöhemmin tässä blogissa.

Laukaan Ekokouluun liittyvissä asioissa pyrimme käyttämään avainsanaa #ekokoulu, katso lisää matkakuulumisia Twitteristä tai Instagramista! Myös Laukaan kunnan Facebook-sivulle tulee kevään mittaan Ekokoulu-asiaa.


2 kommenttia:

  1. Laukaalaiset vierailivat tiistaina Pudasjärvellä tutustumassa Hirsikampukseen ja Oulussa muutamaan kohteeseen. Osaava Pudasjärvi-hankkeeen projektipäällikkönä oli ilo antaa vinkkejä opintomatkan sisältöön.

    Uskon, että Laukaan luontokoulu on luonut pohjaa tälle Ekokoulu-ajattelulle. Toimin aikanaan projektin vetäjänä ja luontokoulun "äitinä". Teimme ison kehittämistyön kaikkian 15 vuoden aikana. Lopputuotos löytyy netistä: http://www.ksymparistokasvatus.fi/index.php?tid=96

    Luontokoulun toimintamallia - koulun moniammatillista yhteistyöverkostoa ja aitoa oppimisympäristöä - hyödynnetään Hirsikampuksessa, joka rakennuksena ja elinkaarimallinsa vuoksi itsessään on uuden oppimaiseman oppikirja! Oppikirjana on myös koko Pudasjärven kaupunki- Laukaan malliin ja Kesytys-hankkeen malliin!

    Vedin Kesytys-hanketta 2010-2013, jossa kartoitettiin kaikkien Keski-Suomen kuntien keke-kasvatustilannetta, koottiin ohjelmapankkiin luonto- ja kulttuurikohteet ( n. 405 kpl) sekä laadittiin opas kuntatason kestävän elämäntavan kasvatusta varten. Loppututotokset löytyvät Keski-Suomen ympäristökasvatussivuilta: http://www.ksymparistokasvatus.fi/index.php?id=48

    Tuloksia kannattaa hyödyntää Ekokoulu-työssä! Menestystä hankkeelle! t. Eija Syrjälä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia Eija, mielenkiintoista taustatietoa! :)

      Poista

Tätä blogia saa kommentoida myös anonyymisti, mutta spämmikommentit poistetaan heti kun ehditään.