maanantai 2. maaliskuuta 2015

Tervetuloa Ekokoulun blogiin!

Hei! Olen Johanna Janhonen ja aloitin vastikään Laukaan Ekokoulu-hankkeen viestintätehtävissä. Tehtävä on minulle erityisen mieluinen, sillä olen sosiaalisen median kouluttaja Lievestuoreelta ja nyt saan auttaa kotikuntaani tekemään jotain todella hienoa. Ekologisuutta olen tähän mennessä edistänyt somessa Kiepaus-konseptin kautta.

Ekokoulu-hankkeessa tehtäviini on muun muassa ylläpitää tätä blogia. Etsiessäni sisältöä ensimmäisiin blogikirjoituksiin löysin asiaa Ekokoulusta Kunnanjohtajan palstalta ja kopioin Jaakko Kiiskilän viime vuonna kirjoittamat tekstit blogiin. Löysin myös erään muistion Äijälän kyläillasta reilun vuoden takaa.

Siellä muuan Antti Tourunen oli esitellyt visionsa Ekokoulusta. Hän oli puhunut siitä, miten usein lehdissä puhutaan homekouluista ja niiden kalliista korjauksista, vaikka samaan aikaan meillä on yhä käytössä yli satavuotiaitakin koulurakennuksia. Miksei otettaisi esimerkkiä niistä? Hän ideoi Ekokoulu-konseptia, joka perustuisi hirsirakentamiseen nykyaikaisesti toteutettuna. Konseptiin kuuluisi myös energia-asiat: voisiko koulu tuottaa oman sähkönsä? Voisiko koulussa tarjoilla enemmän lähiruokaa kuin yleensä? Arja Paakkinen oli innostunut ideasta, ja ehdottanut, että lapsiakin voisi kuljettaa kouluun entistä ympäristöystävisemmin, biopolttoaineen avulla.

Kyläillan jälkeen asiat ovat edenneet niin sutjakkaasti, että jo viime syksynä Yle Keski-Suomi uutisoi Laukaan Ekokouluhankeesta, Antti on aloittanut hankkeen projektipäällikkönä ja olemme oikeasti ideoimassa Laukaan Ekokoulua!

Ekokoulu-idean taustalla on vuosi sitten tehty päätös yhdistää Vuonteen, Savion ja Tarvaalan koulut yhdeksi aluekouluksi. Alkuperäisen suunnitelman mukaan Vuonteelle oli tarkoitus rakentaa tavallinen koulurakennus, mutta sitten tuli idea Ekokoulusta, jossa hyödynnettäisiin paitsi lähienergiaa ja lähiruokaa myös lähiyrittäjyyttä.

Ylen uutisessa Jaakko kertoi Laukaan halusta olla suunnannäyttäjä tämäntyyppisessä koulurakentamisessa, joka huomioi lähipiirin vaikutuksen, lähiyrittäjyyden ja uusiutuvat energiamuodot sekä korkeatasoisen pedagogiikan.
Vuonteelle tulevan "kylien koulun" kustannuksiksi oli arvioitu noin miljoona euroa, mahdollinen Ekokoulu tulisi kalliimmaksi.

 – Se on tottakai selvää, että jos jotakin lähdetään pilottina tekemään, niin ei se ole silloin halvin mahdollinen ratkaisu, mutta ajatuksena on, että tähän hankkeeseen olisi haettavissa eri rahoituskanavia. Ei ekokoulukaan tietenkään voi maksaa kymmentä miljoonaa, jos miljoona on se, mistä lähdetään liikkeelle. Taloudellinen näkökulma on tässä yhtenä vakavasti mukana.

Hankkeemme tavoite on, että esiselvitys Ekokoulu-konseptista valmistuu ensi vuoden talousarviota varten. Ekokoulua on jo ideoitu mm. Jyväskylän ja Oulun yliopistojen kanssa ja hankkeen valmisteluun on myönnetty rahoitusta Keski-Suomen liitolta ja VTT:ltä.

– Kiinnostusta on ollut paljon, ja asiaan liittyviä yhteydenottoja tulee lähes viikottain. Tähän asti kynttilää on pidetty hiukan vakan alla, koska emme ole halunneet antaa kylien suuntaan tyhjiä lupauksia. Nyt haetaan yhteistyökumppaneita, yrityksiä ja rahoitusta, jotta saadaan suunnitelmia kasaan ja varsinainen projekti liikkeelle.
Tämän blogin kautta pyrimme tiedottamaan hankkeen etenemisestä kaikille asiasta kiinnostuneille. Toivomme myös, että täällä käydään aiheesta aktiivista keskustelua. Nyt peukut pystyyn, että Ekokoulusta tulee totta!

2 kommenttia:

  1. Aivan upea hanke! Olen seurannut energiamaailman uutisia ja bloggaillut vaihtelevalla intensiteetillä energia-asioista muutaman vuoden suomeksi ja englanniksi. Kolme - neljä vuotta sitten ei olisi voinut edes uneksia tällaisen hankkeen toteuttamisesta Suomessa. Toimin Laukaan Vihtavuoressa luokanopettajana, mutta seuraan aktiivisesti energiateknologian kehitystä ja energiapolitiikkaa. Teen myös videodokumentteja energia-asioista. Olen mukana Energiaremontti2015 -kansanliikkeessä, joka tähtää 100% uusiutuvalla energialla toimivaan Suomeen v. 2050 mennessä. Tämä on tosi kiinnostava projekti! Twitteristä minut löytää https://twitter.com/JukkaPSeppl

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Jukka! Minustakin hanke on tosi hieno, toivotaan, että pilottimme onnistuu. Kuka tietää, vaikka Laukaan kaikki koulut olisivat joskus ekokouluja. :)

      Poista

Tätä blogia saa kommentoida myös anonyymisti, mutta spämmikommentit poistetaan heti kun ehditään.