Näytetään tekstit, joissa on tunniste aikataulu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste aikataulu. Näytä kaikki tekstit

tiistai 9. tammikuuta 2018

Aikatauluja suunnittelemassa

Työnjohtajat tarkastelevat palaverin tuloksia. 
Viime viikon torstaina työmaalla pidettiin Ekokoulun vastaanottovaiheen aikataulupalaveri. Aikataulupalaveri toteutettiin käännetyn vaiheaikataulun periaatteella eli aikataulu hahmoteltiin seinälle käännetyssä järjestyksessä post-it-muistilappujen avulla. Näin seinälle rakentui aikataulu, joka alkoi vastaanottopäivästä ja päättyi nyt käynnissä oleviin työvaiheisiin. Palaveriin osallistuivat työnjohtajat, valvoja ja talotekniikkaurakoitsijat. Pidetyn palaverin pohjalta laaditaan viimeistelyn aikataulu ja viimeistelyohjelma, joilla varmistetaan hankeen valmistuminen ja sopimuksen mukaisen laadun toteutuminen vastaanotonajankohtana.

Lähde: Työmaatiedote, Pasi Rompasaari, Vastaava työnjohtaja, NCC Building

maanantai 30. lokakuuta 2017

Laukaan Ekokolulu Ylen uutisissa

Juha Tolonen antamassa haastattelua Yle Keski-Suomen
uutisille. Kuva: NCC
Laukaan Vuonteelle valmistuva uusi aluekyläkoulu ylitti jälleen uutiskynnyksen.

(Olen kerännyt aiempia uutisia tähän Pinterest-tauluun)

Yle Uutiset Keski-Suomi kävi viime maanantaina Laukaan Ekokoulun työmaalla tekemässä jutun Ekokoulun rakentamisesta. Laukaan Ekokoulun puuelementtirakentaminen, ekologisuus ja ympäristöasiat tekevät hankkeesta ainutlaatuisen koko Suomessa. Savion, Tarvaalan ja Vuonteen kyläkoulut yhdistävä Laukaan Ekokoulu valmistuu vapuksi 2018 ja ensi syksynä sata koululaista aloittaa lukuvuotensa uudessa Satavuon koulussa.

Ekokoulu-juttu näytettiin paitsi Keski-Suomen uutisissa myös Uutis-Suomi-uutislähetyksessä.

Tässä suora linkki uutiseen, joka on katsottavissa vielä 23 päivän ajan.

Lähde:
Ekokoulun työmaatiedote
Tuomas Varonen Työnjohtaja, NCC Building

perjantai 17. helmikuuta 2017

Ekokoululla on nyt rakennuslupa!

Pyysin Laukaan kunnan rakennuttajaa Pekka Mikkosta kertomaan meille Ekokoulun tuoreita kuulumisia.

Hei Pekka! Ekokoulun kanssa on kuulemma ollut viime aikoina aika hektistä. Saimme tarjouksen kustannuslaskelmineen 16.1. ja 17.1. se hyväksyttiin teknisessä lautakunnassa eli Ekokoulua aletaan pian rakentaa. Olivatko laskelmat sellaiset kuin odotettiin?

Kustannukset ovat tarkentuneet ja todentuneet sitä mukaa kun projektinjohtourakoitsija on saanut toimijoilta tarjouksia eri hankintapaketeista. Tilaajana tietenkin toivoo kustannussäästöjä tarjousten myötä, mutta liikaa niitä ei ole tullut. Tilaaja on yhdessä projektinjohtourakoitsijan kanssa laskenut hankkeelle tavoitehinnan, mihin toteutuneita kustannuksia verrataan. Tavoitehinnan alituksesta puolet ohjautuu projektinjohtourakoitsijalle ja puolet tilaajalle. Samoin jaetaan mahdollinen tavoitehinnan ylitys. Hyvässä hengessä yhteistyössä tavoitteena on tavoitehinnan alitus toiminnallisuudesta ja laadusta tinkimättä.

Ekokoulun sisätilojen suunnitelmat ovat hieman tarkentuneet. Kerrotko niistä lisää? 

Sisätilojen osalta suuria muutoksia ei matkan varrella ole tehty. Näyttämötila on muuttunut ja alakattomuutoksia on tehty aulan ja avoimien oppimisympäristöjen osalla. Muutokset ovat kohdistuneet vesikatto- ja yläpohjaratkaisuihin eli korkeasta harjakatto vaihtoehdosta on päädytty pulpettikattomalliin. 

Hapsu-hirvi pääsi taas kaverikuvaan. Kuvassa vasemmalta vastaava työnjohtaja Pasi Rompasaari ja aluejohtaja Tommi Tiihonen NCC Suomi Oy:stä. Heidän vieressään Laukaan "poijjaat" eli tekninen johtaja Janne Laiho, vs. tilapalvelupäällikkö Jani Veikkolainen ja rakennuttaja Pekka "Reino" Mikkonen.

Rakennuslupapaperi on jätetty ja naapureitakin on kuultu. Mitä muuta Ekokoulun ympärillä on tapahtunut? 

Puunkaato tontilla suoritettiin 8. ja 9. helmikuuta. Tilaaja on allekirjoittanut projektinjohtourakoitsijan kanssa 2. vaiheen projektinjohtourakkasopimuksen 10.2.2017. Maanrakennustyöt ja työmaa-alueen aitaaminen aloitettiin 13.2.2017. Rakennuslupa Ekokoululle myönnettiin eilen, 16.2.2017.

Onko sinulla toiveita kyläläisille tai terveisiä Ekokoulusta kiinnostuneille? 

Nyt on hyvä aika kyläläisten miettiä ilta- ja viikonloppukäyttöä tiloille. Tarkoitus on luoda kolmen kylän yhteinen kokoontumispaikka pienille tai isommillekin juhlille ja tilaisuuksille. Tiloissa voidaan harrastaa liikuntaa, käsitöitä, puutöitä. Hyviä ideoita tilojen kesäkäyttöön kannattaa myös tuoda esille. Naapureihin olen päässyt tutustumaan suunnittelutarveratkaisun ja rakennusluvan naapurien kuulemisen yhteydessä ja he kaikki ovat suhtautuneet hankkeeseen iloisen positiivisesti.

Eri toimijoita, jotka haluavat jollain tavalla osallistua omalla osaamisellaan Ekokoulun toimintaan tai sen kehittämiseen, kehotan rohkeasti ottamaan yhteyttä minuun (pekka.mikkonen@laukaa.fi), yrityskoordinaattori Heli Peltolaan (heli.peltola@laukaa.fi) tai elinkeinoasiamies Seppo Niskaseen (seppo.niskanen@laukaa.fi).

Toivon, että saatte paljon hyviä ehdotuksia! Onnea rakennusprojektiin ja kiitos vielä haastattelusta!

keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Perheilloissa mietittiin Ekokoulua eri kulmista

Hapsu-hirvi on tällä viikolla päässyt tapaamaan perheitä, maanantai-iltana Tarvaalan koululla ja eilen Savion koululla. Perheillat koostuivat erilaisista toimintapisteistä, joissa Ekokoulua mietittiin eri kanteilta, esimerkiksi kahvi- ja mehupisteellä mietittiin koulun ruoka-asioita ja tulevaisuuden oppimiseen orientoiduttiin lisäty todellisuuden ja ihmisrobottiohjelmoinnin avulla. Illan vetäjät Seija Kiiskilä ja Tiina Häkkinen kertoivat eilisen tilaisuuden jälkeen, mistä oikein oli kyse:



Illat antoivat minulle sysäyksen perustaa Laukaan Ekokoululle ikioman Instagram-tilin. Tilille kerätään nyt tunnelmia hankkeen varrelta ja kunhan koulu otetaan käyttöön (todennäköisesti syksyllä 2018, katso päivitetty aikataulu), tarkoitukseni on luovuttaa tili opettajien käsiin, jotta kuulemme, miten arki uudessa koulussa alkaa sujua. Kahdessa vuodessa ehtii tosin tapahtua niin paljon, että ehkä Instagramia ei enää silloin käytetä. (Eli jos 2 vuotta tuntuu minusta pitkältä ajalta somessa, mitähän se sata vuotta sitten on, johon tässä hankkeessa tähdätään).



Aikuisia muistuttelin, että tästä blogista voi tilata sähköpostitiedotteet, jolloin saatte uusimmat kirjoitukset suoraan sähköpostiinne. Tilaus tehdään antamalla sähköpostiosoiten tuosta oikeasta sivupalkista löytyvään kohtaan.

A photo posted by Laukaan Ekokoulu (@ekokoululaukaa) on

Ja kuten Seija ja Tiina kertoivat, perheiltojen antia käydään läpi ensi viikolla, ensin kaikille avoimessa kyläillassa maanantaina Savion koululla ja sitten torstaina projektiporukalla.

tiistai 3. marraskuuta 2015

Ekokoulu hankitaan innovatiivisella hankintamenettelyllä

Lupasin kertoa teille lisää Ekokoulun hankintaprosessista. Siinä käytetään ns. innovatiivista hankintaa, joka tarkoittaa hankintaprosessia, jossa suurin panostus laitetaan hankinnan suunnitteluun ja vuoropuheluun toimittajaehdokkaiden kanssa.

Uutta on sekin, että hankinnan kohteena ei ole tietty tavara tai palvelu, vaan jokin tarve; ei osteta lamppuja vaan valoa ja se, miten jokin tarve tyydytetään jää tarjoajan harteille. Miksi? No tarjoajalla on useimmiten parempi ammattitaito kyseessä olevassa asiassa kuin ostajalla.

Tällainen hankinta onnistuu, jos

  • kumpikin osapuoli ymmärtää tarpeen ja halutun tuloksen
  • tilaajalla ja tarjoajilla on käytössään yhteinen kieli ja termit 
Ekokouluhankkeessa pyritään innovatiiviseen hankintaan mm. siirtämällä hankinnan painopistettä lakisääteisestä kilpailutusprosessista hankinnan suunnitteluun. Tämän vuoksi järjestimme halukkaille toimittajille mahdollisuuden kertoa omista tuotteistaan ja ratkaisuistaan jo ennen hankkeen lakimääräistä kilpailutusta.

Aiemmista Laukaan kunnan rakennusurakoiden kilpailutuksista poiketen Ekokoulu-hankkeessa on tarkoitus käyttää hankkeen kilpailutuksessa ns. neuvottelumenettelyä. Sitä on jo käytetty varsin hyvin lopputuloksin julkisissa hankinnoissa eri puolella Suomea. Neuvottelumenettelyä ei voi kuitenkaan käyttää kaikissa EU-hankinnoissa, mutta se sopii esimerkiksi rakennushankkeisiin, joiden rakennustyössä tehdään tutkimusta, kokeilua tai kehittämistä. Koska Ekokouluprojektissa pyritään

  • kehittämään monistettava konsepti terveelliseen sisäilmaan ja kestävään kehitykseen perustuvan aluekoulun hankinnasta ja 
  • löytämään uusia innovaatioita kestävän kehityksen, innovatiivisen oppimisympäristön ja terveellisen toimintaympäristön osalta
ehto toteutuu ja menettelyä voidaan käyttää.

Neuvottelumenettelyssä hankinnasta julkaistaan normaali hankintailmoitus, jossa haetaan osallistujia hankinnan toteuttajiks ja ilmoitetaan tarjouksen valintakriteerit. Hakemuksen jättäneistä valitaan ennalta määrättyjen kriteerien perusteella tarjoajat neuvotteluihin. Neuvottelujen päätyttyä pyydetään neuvottelutuloksen perusteella lopulliset tarjoukset kirjallisina. Kirjallisten tarjousten perusteella tarjouksen valinta tehdään ennalta määrättyjen valintakriteerien perusteella. Valintaperusteena neuvottelumenettelyssä on käytettävä kokonaistaloudellista edullisuutta.

Ekokouluhankkeessa tehdään useita erilaisia hankintoja, joista suurin on itse rakennuksen hankinta. Tarjousten valintakriteerit ja niiden painoarvot määritellään kussakin tarjouspyynnössä. Valintakriteereinä käytetään mm. projektinjohtopalkkiota, kannustinpalkkioita, teknistä ja taloudellista osaamista, riskin kantokykyä, henkilöstön ammatillista pätevyyttä ja osaamista sekä sitoutumista hankkeen tavoitteisiin.

  • Rakennuksen hankinta toteutetaan projektinjohtourakkana, jonka pohjana on normaalia tarkempi hankesuunnitelma. Suunnittelijoiden hankinta toteutetaan kilpailuttamalla pääsuunnittelija/arkkitehti, joka kokoaa suunnittelijaryhmän. Pääsuunnittelija/arkkitehdin hankinta toteutetaan myös neuvottelumenettelyllä ja todennäköisesti ns. ranskalaisena urakkana. Valinnassa otetaan huomioon ainakin osaaminen ja referenssit ekologisuudesta ja koulu- ja päiväkotisuunnittelusta.
  • Kalustehankinnoissa tukeudutaan KL-Kuntahankinnat Oy:n kanssa tehtyyn yhteishankintaan, jossa toimisto-, koulu- ja päiväkotiperuskalustuksen osalta sopimuskumppanina on Isku Interior Oy.
  • Tietotekniikkahankinoissa Laukaan kunnalla on sopimus KL-Kuntahankinnat Oy:n kanssa. Sopimustoimittaja on Businessforum Oy. Sopimus kattaa koko tietotekniikkarepertuaarin pois lukien kopiokoneet. Myös kopiokoneista kunnalla on sopimus KL-Kuntahankinnat Oy:n kanssa, sopimustoimittajana on Konica Minolta Finland Oy. 
  • Toiminnan osalta järjestetään kilpailutukset halukkaiden keittiö- ja päiväkotiyrittäjien välillä. Nämäkin hankinnat toteutetaan neuvottelumenettelyllä. Näiden osalta pyritään toistaiseksi voimassa oleviin sopimuksiin molemmin puolin kohtuullisella irtisanomisajalla. Nämä hankinnat toteutetaan keväällä 2016, jolloin mahdollisten keittiö- ja päiväkotipalveluyrittäjien hankinnan kriteereistä keskustellaan yrittäjien kanssa uudessa markkinavuoropuhelussa. Yhtenä kriteerinä tulee olemaan palvelusta maksettava hinta ja esimerkiksi palvelukonseptin innovatiivisuus.
  • Oppilaskuljetusten hankinnat kilpailutetaan yhteisesti muiden oppilaskuljetusten mukana talvella 2016. 
Tämä teksti perustui Ekokoulun hankesuunnitelmaan. Osion kirjoitti alunperin Jarmo Pasanen.

keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Investointipäätös tehty, mitäs nyt?

Viime viikolla Hapsu ystävineen hihkui blogissa, kun investointipäätös Ekokoulun rakentamisesta oli tehty. Pitkä odotus on siis ohi ja päästään itse asiaan, suunnitelmia toteuttamaan.

Ekokoulun hankesuunnitelmassa ehdottettiin alla olevia toimenpiteitä ja aikatauluja. Hankkeen yhteisesti hyväksyttävä yleisaikataulu laaditaan kuitenkin vasta valitun pääsuunnittelijan ja projektinjohtourakoitsijan valinnan jälkeen.

Marras-joulukuu 2015:

Suunnitteluryhmän (SR) ja projektinjohtourakoitsijan (PJU) kilpailutus suoritetaan samanaikaisesti hankkeen investointipäätöksen ja tonttiratkaisun jälkeen.

Ekokouluhankkeeseen kilpailutetaan pää- ja arkkitehtisuunnittelijavetoinen suunnitteluryhmä. Mallissa kunta on sopimussuhteessa pää- ja arkkitehtisuunnittelutoimistoon, joka edelleen laatii sopimukset hyväksyttyjen alisuunnittelijoiden kanssa. Hankinnassa käytetään kilpailullista neuvottelumenettelyä tai neuvottelumenettelyä. Tarjousten valintaperusteena käytetään kokonaistaloudellisesti edullisinta. Suunnittelun palkkioissa käytetään haluttuun lopputulokseen sidottuja kannustimia. Kilpailutuksen yksityiskohtia tarkennetaan tarjouspyyntöön.

Suunnitteluryhmän kokoonpano on seuraava:
• arkkitehti- ja pääsuunnittelu (sisältää sisustuksen ja irtokalusteiden suunnittelun)
• rakennesuunnittelu
• LVIA-suunnittelu
• sähkösuunnittelu
• geosuunnittelu

Hankkeen rakentamisen valmisteluvaiheessa käytetään tarvittavassa määrin kustannuslaskennan asiantuntijoita, sisäilma-asiantuntijoita, paikallisvalvontaa, LVI-asiantuntijoita sekä muita mahdollisia erikoisasiantuntijoita. Valittavien ratkaisujen tekniseen analysointiin ja toimivuuden varmistamiseen panostetaan

Tammi-kesäkuu 2016:
Hankkeen kehitys- ja suunnitteluvaihe

Touko-syyskuu 2016:
Aliurakoitsijoiden kilpailutus

Elokuu 2016 - elokuu 2017
Ekokoulun rakentaminen

Elo-lokakuu 2017
Koulutoiminta alkaa

Ensi viikolla kerron vielä lisää Ekokoulun hankintaprosessissin yksityiskohdista. Tiivistetyn projektiaikataulun löydät myös täältä.