Näytetään tekstit, joissa on tunniste tontti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tontti. Näytä kaikki tekstit

maanantai 8. elokuuta 2016

Alkamassa Ekokoulun "syyslukukausi"

Hapsu-hirvi odottelee omenoiden
ja Ekokoulu-ideoiden kypsymistä
Hyvää elokuuta! Blogimme on ollut pitkään hiljainen, joten kyselin kuulumisia arkkitehti Tero Wémanilta ja Laukaan kunnan rakennuttaja Pekka Mikkoselta. Tero lähetti vastauksensa ennen kesälomaansa ja Pekka täydensi omat vastauksensa niiden joukkoon viime viikolla, joten siksi vastaukset tulevat nyt "kuin yhdestä suusta".

Hei Pekka & Tero! Miten Ekokoulun kevät sujui? 

Työntäyteisesti. Käyttäjien kanssa on haettu tarkennuksia tilaratkaisuihin, tontinkäyttöön ja pedagogiikkaan. Samaan aikaan olemme tutkineet rakennusteknisiä ja taloteknisiä vaihtoehtoja ja ratkaisuja.

Kevään aikana varmistui Ekokoulun tontti Vuonteen vanhan koulun vieressä, millaisia mahdollisuuksia se mielestänne avaa Ekokoululle?

Tontti on mainio. Alue on hyvin saavutettavissa ja liittyy pohjoisosastaan laajempaan reittien ja luonnon verkostoon. Rakentamisessa pyritään säilyttämään tontin puustoa ja aluskasvillisuutta mahdollisimman paljon. Perustamisolosuhteiltaan tontti on hyvä. Miinuksena tontti sijaitsee pohjavesialueella, joka estää maalämmön/-jäähdytyksen käytön.

Järjestimme useita tilaisuuksia kyläläisten ja koulun tulevien käyttäjien kanssa. Millaista palautetta niistä saitte? Mitä ajatuksia tilaisuudet teissä herättivät? 

Tilaisuuksista tuli hyviä virikkeitä jatkosuunnitteluun ja erityisesti paljon vahvistusta sille, että olemme suunnittelussa oikealla tiellä. Tilaisuuksien anti tulee näkymään lopullisessa rakennuksessa ja lähialueissa. Kiitokset kaikille osallistuneille!

Millaisia asioita olette Ekokoulu-hankkeessa viime aikoina pyöritelleet? 

Rakennuksen kokonaiskonseptia, tilaratkaisuja, materiaaliratkaisuja, järjestelmien integrointia kokonaisuuteen, aluesuunnittelua. Vielä ennen kesälomia virittelimme hiukan uusia muotoja rakennukselle.

Millaiselta Ekokoulun syksy näyttää, mitä asioita on tulossa? 

Suunnittelussa koittaa kiireisin vaihe ja rakentaminen alkaa limittyä suunnittelun kanssa. Isot linjat päätetään luonnoksien pohjalta ja siirrytään toteutussuunnitteluun. Heti alkusyksystä teemme päätöksen ekokoulun ulkoseinärakenteesta.

Onko teillä vielä terveisiä Ekokoulu-blogin lukijoille? 

Mukavaa loppukesää ja alkusyksyä kaikille! Jakakaa omat "älynväläykset" suunnitteluryhmän käytettäviksi! Käy kertomassa mielipiteesi.

PS. Ekokoulun ideointia mainostetaan nyt näyttävästi myös Laukaan uudistuneilla nettisivuilla.

tiistai 17. toukokuuta 2016

Ekokoulun tontti on ratkennut!

Hapsu-hirvi kävi Ekokoulun tontilla
Viime viikolla kerroimme uutisen, jota te olette kärsimättömästi odotelleet jo varmaankin vuoden verran (ja me Ekokoulu-tiimissä toki myös): Ekokoulun tontti on vihdoin monien vaiheiden jälkeen selvinnyt!

Kuvasin torstaisen työpajamme jälkeen videon, jossa Mika Vornanen kertoo tontista suunnitteluporukalle. Ehkä te haluatte kuulla myös, mitä hän asiasta kertoi?

No olkoon menneeksi...


Ps. Ylellä oli eilen uutisia homekouluista ja ihmisten kouluhaaveista. Meillä on siitä onnellinen tilanne, että meitä pyyydetään haaveilemaan nyt, toivottavasti käytätte tilaisuuden hyväksenne :).

torstai 2. heinäkuuta 2015

Ekokoulun tontti ja Laukaan maapoliittinen ohje

Ekokoulun tonttiasia on vielä aika sumea, mutta
löysikö Hapsu-hirvi apua Ransun solmukoulusta?
Tähän blogiin on viimeisen viikon aikaan tullut anonyymejä kommentteja, joissa on kyselty Ekokoulun tontista. Tontista kysyttiin minulta Vuonteen kyläillassakin ja ihmeteltiin sitä, miten kunta hinnoittelee ostamansa maan.

Laukaan kunnan kaavoitusjohtaja Mari Holmstedt etsi minulle Laukaan maapoliittisesta ohjeesta aihetta koskevan pätkän. Mutta hetkinen, mikä ihme on "maapoliittinen ohje"?

Kuntaliiton sivulta löysin määritelmän

"​Maapoliittinen ohjelma on asiakirja, jossa valtuusto määrittelee maapoliittiset tavoitteet ja periaatteet.

Se on hyvä tapa varmistaa maapolitiikan keinojen linjakas ja tehokas hyödyntäminen. Maapoliittisia tavoitteita ovat muun muassa:

  • hyvän ja tavoitteellisen yhdyskuntarakenteen turvaaminen 
  • kohtuuhintaisen tonttimaan tarjonnan edistäminen 
  • yhdenvertaisuusperiaatteen toteuttaminen. 

Maapoliittinen ohjelma antaa tietoa kunnan maankäyttöön liittyvästä toimintapolitiikasta niin tontin hakijoille, maanomistajille, rakennusliikkeille kuin uusille päättäjillekin. Maapoliittinen ohjelma tulisi käydä läpi ja tarvittaessa tarkistaa valtuuston vaihtuessa sekä tarvittaessa kuntastrategian, asunto- ja elinkeinopoliittisten linjausten tarkentuessa tai yleiskaavoituksen niin vaatiessa."

Ja tässä se Marin lähettämä pätkä:

"Raakamaan hinnoittelu perustuu vallitsevaan tilanteeseen eikä siinä ennakoida mahdollista tulevaa arvonnousua. Hintaan vaikuttavat ensisijaisesti olosuhdetekijät, kuten olemassa oleva puusto, maaperän kantavuus, rakennukset, ympäristöarvot ja sijainti. Suuntaa-antavana lähtökohtana neuvotteluille ovat alueella aikaisemmin toteutuneet maakaupat, mutta jokainen kauppa neuvotellaan tapauskohtaisesti. Mitä kauempana ollaan asemakaava-alueesta, sitä enemmän raakamaan hinta vastaa maa- ja metsätalousmaan hintaa."

Laukaan kunta on tehnyt useita tarjouksia, joten toivoa sopii,että lomien jälkeen saamme kertoa positiivisia tonttiuutisia.