torstai 31. toukokuuta 2018

Satavuon koulu ja päiväkoti otetaan käyttöön elokuussa

Johan se joutui se armas aika!

Toukokuun ensimmäisellä viikolla Satavuon koululla ja päiväkodilla aloitettiin henkilökunnan koulutukset tilojen käyttöön sekä tilojen irtokalusteiden asentaminen. Kuun puolivälissä paikalle tuotiin muitakin kalusteita ja laitekannan asennus aloitettiin.

Uudet eskarit ja eput (eli esikoululaiset ja ekaluokkalaiset) saivat tutustua uuteen kouluunsa tutustumispäivänä, samoin kuin muutkin tulevat oppilaat. Myös koulun ensimmäinen vanhempainilta on pidetty, ja kuuleman mukaan syksyä odotetaankin jo innolla.



Ensiviikolla myös päiväkotiperheet pääsevät tutustumaan tiloihin. Päiväkoti aukeaa 1.8. ja koulu seuraavalla viikolla, 9. elokuuta.

Kuvasin eilen koulua tieltä käsin ajellessani koulun ohi. Pihatyöt ovat vähän kesken, mutta hyvältähän tuolla jo alkaa näyttää, työmaakoppejakaan ei ollut enää paikalla.



Minä ja Hapsu-hirvi toivotamme nyt oikein mukavaa kesää ja lomaa niin koulun rakentamiseen osallistuneille kuin myös Satavuon koulun ja päiväkodin uusille käyttäjille. Tätä hanketta oli mukava seurata näin tiedottajankin roolista käsin. Kiitos kaikille!

Satavuon koulun kuulumisia voi jatkossa seurata Facebookissa.

perjantai 13. huhtikuuta 2018

Ekokoulu sai uudet nimet seinään

Tällä viikolla Ekokoulun julkisivuun asennettiin koulun virallinen nimi Satavuon koulu ja päiväkodin puolelle taas tuli teksti Satavuon päiväkoti. Muistatkin ehkä, että Satavuon koulun nimi juontaa juurensa nimikilpailusta, jonka Laukaan kunta järjesti viime syksynä. Voittajaksi valikoituneessa nimessä yhdistyvät hauskalla tavalla nykyisten koulujen nimet: SAvio, TArvaala ja VUONtee, mutta siinä on myös viittaus Suomi100-vuoteen ja Ekokoulun tavoitteeseen: "Koulu sadaksi vuodeksi sadalle oppilaalle".

Nimeä jaksetaan aina ihailla ja sitähän se onkin, hieno nimi hienolla koululla!


Hapsu-hirvi kävi taas lumisella työmaalla...

Siinä se nyt on - Satavuon koulun kyltti!

Onpas aurinkoinen väri täällä Satavuon päiväkodin puolella!

Seinissä on siis nyt kyltit, jotka kertovat missä ollaan. Ne kertovat myös siitä, että koulun vastaanotto on lähellä. Huhtikuun lopulla pidetään osittainen loppukatselmus eli rakennuksen käyttöönottokatselmus ja sen jälkeen tehdään pihatöitä touko-kesäkuun aikana. Kun pihat ovat valmiita pidetään vielä lopullinen loppukatselmus.

Lähde & kuvat: Työnjohtaja Tuomas Varonen, työmaatiedote, NCC Building

torstai 15. maaliskuuta 2018

Ekokoulu toimintakoevaiheessa

Viime viikon työmaatiedotteessa kerrottiin, että Laukaan Ekokoulun työmaalla on saavutettu toimintakoepuhtaustaso. Se tarkoittaa sitä, että tilojen puhtaus on tarkastettu ja taloteknisten järjestelmien toimintatarkastukset voidaan aloittaa. Tähän asti mm. ilmanvaihtokanavat ovat olleet tulpattuna. Lähiaikoina ilmanvaihtokoneet käynnistetään ensimmäistä kertaa koekäyttöä varten. Tällä hetkellä tilat ovat vielä kovin ”tyhjät’, mutta syksyllä nämä terveelliset, turvalliset ja viihtyisät tilat täyttyvät kaikista tärkeimmistä eli pienistä ja innokkaista koululaisista.

Alla yleiskuvia sisätiloista, joita Hapsu-hirvi kävi testaamassa.

Millaisia esityksiä voisin esittää tällä lavalla?

Hei, milloin on ruoka-aika?

Mitä, eikö täälläkään ole vielä ruokaa?

Tyhjissä tiloissa voi ottaa pieniä juoksuspurtteja. Nyt mennään!

No tätä huonettahan minä ehdinkin jo vähän etsiä...

Lähde & kuvat: Työnjohtaja Tuomas Varonen, työmaatiedote, NCC Building

maanantai 12. helmikuuta 2018

Ekokoulun liikuntasaliin tulee joustolattia

Viime viikolla Laukaan Ekokoululla aloitettiin liikuntasalin joustolattian asennus. Liikuntasalin pintamateriaaliksi tulee massiivikovavaahtera, joka soveltuu kulutuksen kestävyydeltään erinomaisesti liikuntasali käyttöön.

Joustolattian rakenne lattiasta ylöspäin paljastuu seuraavan kuvasarjan avulla.

Hapsu-hirvi tarkkaili,kun lattiaan liimattiin joustolattian
ensimmäinen kerros eli korokevaneripalat.
Seuraavaksi korokevanerien päälle asennettiin
1
2 millin paksuiset kumijoustinpalaset. 
Kumijoustinpalojen päälle asennettiin 18 milliä paksut joustinpalkit.
Hapsu-hirvi kävi jo omin luvin testaamassa niitä.

Joustinpalkkien päälle tulee vielä 20 milliä paksu pintamateriaali. Lattia tehdään ”uivaksi” rakenteeksi eli sitä ei kiinnitetä seiniin eikä maanvaraiseen laattaan. Kokonaisuutena joustolattian rakentaminen kestää noin 3 viikkoa. Ensimmäisen viikon aikana saatiin asennettua korokevaneripalat, kumijoustin palaset, ja joustinpalkit. Tällä viikolla vuorossa on pintamateriaalin asennus lattiaan.

Muokattu 25.2.2018: 

Viime viikolla liikuntasalin joustolattian asennustyön jatkuivat. Pintamateriaaliparketin asennus saatiin pääosin valmiiksi ja hionnat aloitettiin. Hionnan jälkeen pinta pohjalakattiin.





Pohjalakkauksen jälkeen lattiaan maalattiin tällä viikolla pelikenttämaalaukset, jonka jälkeen tehtiin vielä pintalakkaus. Viimeinen työvaihe on tuulettuvan jalkalistan asennus.

Tekijät olivat lattiaan erittäin tyytyväisiä.

Liikuntasalin lattia odottaa jo tulevien käyttäjien liikunnan riemua.
Näyttää siltä, ettei Hapsu-hirvi malttanut odottaa syksyyn asti.
...............................................................................

Laukaan liikuntasalien käyttövuorot ensi talvikaudelle (1.9.2018-31.5.2019) jaetaan hakemusten perusteella. Talvivuorot haetaan 31.7. mennessä. Tarkemmat tiedot varaamisesta löytyvät Laukaan nettisivulta, jossa on myös liikuntasalien hinnat.

Tietolähde & kuvat: Tuomas Varonen, työnjohtaja, NCC Building

keskiviikko 7. helmikuuta 2018

Juhli Satavuon koululla

Ekokoulusta on tarkoitus tulla monikäyttöistä tilaa, jossa voidaan järjestää vaikka juhlia. Niin juhlien kuin koulun omien tilaisuuksien keskiössä tulee olemaan koulun "sydän", jossa sijaitsevat ruokala, mediateekki ja näyttämö.

Koulu otetaan käyttöön syksyllä 2018, jolloin sitä voi myös alkaa vuokrata. Vuokrahintoja ei ole vielä päätetty, mutta katselkaahan alla olevia näyttämökuvia sillä silmällä: millaisessa tapahtumassa sinä voisit sitä hyödyntää?

Kerromme lisää tilojen vuokraamisesta myöhemmin.
.
Näyttämön runko on nyt saatu valmiiksi. 

Sen pintamateriaali on koivua. 
Näyttämö pohjalakataan, jonka jälkeen pinta hiotaan
ja lakataan uudelleen.


Näyttämökuvat ja tekstit: Työnjohtaja Tuomas Varonen, NCC Building

maanantai 29. tammikuuta 2018

Työturvallisuutta mietittiin Ekokoululla 17.1.2018

Hapsu-hirveäkin kiinnostaa turvallisuusasiat
Kaiken hektisen rakentamisen keskellä on välillä hyvä pysähtyä miettimään työturvallisuusasioita. NCC:llä työturvallisuus on numero yksi, siksi työmaalla järjestettiin työturvallisuustuokio keskiviikkona 17.1.2018 koko työmaan henkilöstölle. Työturvallisuustuokiossa kerrattiin mm. yleisiä ohjeita siitä, että millaisia ovat turvalliset ja hyväksytyt työpukit ja tasotikkaat. Lisäksi käytiin läpi työmaavarustusta, joka vaaditaan jokaiselta NCC:n työmaalla työskentelevältä.

Myös talvi tuo omat haasteensa rakentamiseen. Pimeys, lumi ja jää on hallittavissa hyvällä valaistuksella, lumitöillä ja kulkuteiden hiekoittamisella. Nämä kaikki edellä mainitut asiat ovat sellaisia, jotka käydään jokaisen työmaalle tulevan henkilön kanssa läpi työmaaperehdytyksessä. Työnjohto valvoo, että sääntöjä noudetaan ja työmaan turvallisuutta mitataan viikoittaan TR-mittausten avulla.

Laukaan Ekokoulun työmaan tavoite on "nolla tapaturmaa joka päivä ja terveenä kotiin"! Työntekijät leimaavat päivittäinen itsensä työmaan kulunvalvontajärjestelmään. Kulunvalvontaprosessin läpikäyminen oli myös yksi työturvallisuustuokion aiheista.

Lähde: Työmaatiedote, Tuomas Varonen, Työnjohtaja, NCC Building

tiistai 16. tammikuuta 2018

Toimintakoepuhtaussiivous aloitettu

Hapsu-hirvikin sen tietää: Ekokoulussa
tassutellaan nyt suojatossuilla.
Ekokoulun työmaalla on aloitettu toimintakoepuhtaussiivous. Ilmanvaihdon toimintakokeita edeltävän siivouksen tarkoituksena on puhdistaa kaikki taso- ja pystypinnat siten, että rakennusaikaista pölyä ei pääse kulkeutumaan ilmanvaihtojärjestelmiin. Käytännössä kaikkien pintojen on oltava imuripuhtaat.

Toimintakoepuhtaussiivous etenee niin, että ensimmäisenä puhdistetaan alas laskettujen kattojen yläpuolelle jäävät rakenteet, kuten ilmanvaihtokanavat, valaisimien päälliset ja muut talotekniikkaosat. Tämän jälkeen lattiapinnat imuroidaan. Jäljelle jäävä hienopöly pyyhitään kaikilta rakenteilta nihkeällä liinalla. Siivouksen jälkeen puhtaanapito asiantuntija käy tarkastamassa siivotun alueen ja laatii tarkastuksesta raportin, josta selviää onko puhtaustarkastus hyväksytty.

Siivotut tilat merkitään huomiokyltein ja suojatossujen käyttö siivotuissa tiloissa on pakollista.

Lähde: Työmaatiedote, Tuomas Varonen, Työnjohtaja, NCC Building

tiistai 9. tammikuuta 2018

Aikatauluja suunnittelemassa

Työnjohtajat tarkastelevat palaverin tuloksia. 
Viime viikon torstaina työmaalla pidettiin Ekokoulun vastaanottovaiheen aikataulupalaveri. Aikataulupalaveri toteutettiin käännetyn vaiheaikataulun periaatteella eli aikataulu hahmoteltiin seinälle käännetyssä järjestyksessä post-it-muistilappujen avulla. Näin seinälle rakentui aikataulu, joka alkoi vastaanottopäivästä ja päättyi nyt käynnissä oleviin työvaiheisiin. Palaveriin osallistuivat työnjohtajat, valvoja ja talotekniikkaurakoitsijat. Pidetyn palaverin pohjalta laaditaan viimeistelyn aikataulu ja viimeistelyohjelma, joilla varmistetaan hankeen valmistuminen ja sopimuksen mukaisen laadun toteutuminen vastaanotonajankohtana.

Lähde: Työmaatiedote, Pasi Rompasaari, Vastaava työnjohtaja, NCC Building

sunnuntai 17. joulukuuta 2017

Kalusteita ja ulko-ovia paikoileen

Laukaan Ekokoulun työnjohtaja Tuomas Varonen kirjoitteli kuulumisia tämän viikon työmaatiedotteessa otsikolla Uusia työvaiheita:

Tämä runsasluminen viikko ei ole hidastanut työtahtia Laukaan Ekokoululla. Ulkopuoliset työt ovat pääosin valmiit ja loput ulkopuolen työt teemme loppuun keväällä. Sisäpuolen työt jatkuvat voimakkaasti kohti viimeistelyvaihetta. Tällä viikolla saimme uutena työvaiheena käyntiin kalusteasennukset. Kalusteita asensimme C-lohkon tekniseen työtilaan ja D-lohkon hallintotiloihin. Lisäksi asensimme lopullisia ulko-ovia sisäänkäynteihin. Ensi viikolla asennamme mm. liikuntasalin varusteita ja yläpohjaan puhalletaan puhallusvilla. 



perjantai 1. joulukuuta 2017

Ekokoulussa on nyt valmiita pintoja sisällä ja ulkona

Tämän viikon työmaatiedotteessa työnjohtaja Mikko Aro kertoi seuraavaa:

Värjättyjen betonipintojen osalta olemme siirtyneet viimeiseen työvaiheeseen, hiontaan ja kiillotukseen. Tällä viikolla hiontatyöt ovat siirtyneet C-lohkolta D-lohkolle. Kyseisessä työvaiheessa betonipintaan tehdään kiillotushionta useilla toinen toistaan hienommilla karheuksilla. Hionnan jälkeen pintaan levitetään silikaatti suoja-aine. Silikaattipinnoite tekee lattiasta tiiviimmän likaa ja nesteitä vastaan, vähentää pölyävyyttä sekä parantaa kulutuskestävyyttä.

Ulkopuolella julkisivuverhoustöistä on pidetty vastaanottokatselmus. Päiväkodin päätyyn tulevan piha-aidan ensimmäiset runkotolpat ovat nousseet pystyyn ja ensi viikolla kaivuri saapuu portin perustustöiden ääreen.


Piha-alueita on siistitty pian yllättävän talven tieltä, työmaan aurauksesta on sovittu ja mahdolliset esteet merkattu aurausviitoilla.

Ensi keskiviikkona 6.12 työmaamme on kiinni, sillä juhlistamme 100-vuotiasta Suomea. Jo hieman varttuneemman Suomen jalanjäljissä kulkeva Laukaan Ekokoulu rakentuu konseptilla koulu sadaksi vuodeksi sadalle oppilaalle. Kun viimein huhtikuussa vasaran pauke lakkaa – ja työmiesten äänet häivenevät – alkaa lähtölaskenta. 

torstai 23. marraskuuta 2017

Ekokoulun harjannostajaiset

Ekokoulun työnjohtaja Tuomas Varonen kertoi uudessa työmaatiedotteessa harjannostajaisista otsikolla Hernekeittoa ja pannukakkua näin:

Tiistaina vietettiin Laukaan Ekokoulun harjannostajaisia. Harjannostajaiset pidettiin Laukaan Ekokoulun työmaalla; Ekokoulun ”sydämessä” A-lohkon ruokailusalissa. Harjannostajaisissa saimme nauttia lämpimästä tunnelmasta, hyvästä musiikista ja mielenkiintoisista puheista. Lisäksi vieraille tarjoiltiin perinteistä harjakaisruokaa: hernekeittoa ja jälkiruoaksi pannukakkua. Suuret kiitokset vielä kaikille harjannostajaisiin osallistuneille!
Kirjeessä oli myös pari kuvaa:

Suomen lippu johdatti kutsuvieraat harjakaistilaan; myös Laukaan
Ekokoulun maskotti Hapsu-hirvi oli mukana kemuissa.

Paikalla oli tottakai myös kunnanjohtaja Jaakko Kiiskilä.


Bongasin Instagramista toisenkin Ekokoulu-päivityksen: koulun opettajat olivat lokakuussa miettimässä Japa ry:n johdolla sitä, miltä kestävään elämäntapaan kasvattaminen Laukaan uudessa Satavuon koulussa voisi näyttää. Japa on jyväskyläläinen kestävää kehitystä edistävä yhdistys, jonka tavoitteena on saada kestävä elämäntapa osaksi asukkaiden arkipäivää.


sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Haastatteluista harjannostajaisiin

Viime viikko oli Laukaan Ekokoulun työmaalla hyvin työntäyteinen. Rakennusteknisiä töitä jatkettiin sisällä ja ulkopuolella tehtiin julkisivupaneloinnin viimeistelyä. Alkuviikosta tehtiin myös väestönsuojan tiiveyskoe. Torstaina pidettiin järjestyksessään kahdeksas työmaakokous. Työmaakokoukseen osallistuivat mm. rakennuttaja, valvojat, urakoitsijan edustajat, suunnittelijat ja käyttäjien edustaja.

Loppuviikosta työmaalla vieraili myös Talotekniikka-lehden toimittaja tekemässä juttua Laukaan Ekokoulun taloteknisistä järjestelmistä. Artikkeli tullaan julkaisemaan lähikuukausina.

Arkkitehti ja NCC:n työnjohtajat katselmoimassa 
Laukaan Ekokoulun julkisivua ennen työmaakokousta.
Kuva: NCC
Ekokoulusta kirjoitettiin myös tuoreessa Puulehdessä. Jutussa kerrottiin koulun erikoispiirteistä: se on modulaarinen ja muuntojoustava puukoulu, jonka rakennetta on tarkoitus soveltaa tulevaisuudessa muihinkin kohteisiin Suomessa ja toivottavasti myös ulkomailla.

Ekokoulun pääasiallinen rakennusmateriaali on kotimainen puu, jonka hyviä puolia ovat ekologisuus, kestävyys ja se, että se tasaa sisäilman kosteutta ja lämpötilaa. Koulun runko rakentuu ristiin liimatuista massiivipuuelementeistä. Puuta löytyy myös vesikatto- ja yläpohjarakenteista ja ulkovuorauksesta. Rakennus muodostuu kolmesta lohkosta, joista yhdessä toimii koulu ja päiväkoti, toisessa liikuntasali ja teknisen työn ja kuvaamataidon luokka. Kolmannessa lohkossa sijaitsee hallinto, keittiö ja tekniset tilat. Lohkot koostuvat moduuleista, joissa on sama mitoitusperiaate, minkä ansiosta niihin on tarvittaessa helppo tehdä toiminnallisia muutoksia. Moduuleja lisäämälä lohkojen kokoa voi laadentaa, mutta kouluun voidaan myös lisätä yksi kokonainen lohko. Lohkojen välissä on koulun sydän, jossa ruokaillaan ja esiinnytään. Vapaamuotoisessa tilassa on ikkuinoita kolmeen suuntaan ja opettajien toiveesta myös kiinteä näyttämö.

Koulun opetustilat on ryhmitelty solumaisesti siten, että solun keskellä on monikäyttöinen yhteistila, johon luokat on avattavissa ilmiöpohjaista tai teemallista oppimista varten. Koulusta löytyy myös pieniä "pesätiloja", joita tarvitaan etenkin nuorimpien oppilaiden kanssa. Osaan luokista integroidaan aineopetuksen varustus.

Tämän viikon työmaatiedote kerrottiin kuvien avulla:





Ensi viikolla Ekokoululla vietetään tärkeää virstanpylvästä, kun vuorossa ovat harjannostajaiset.
Se on talonrakennuksen perinteeseen kuuluva juhlatilaisuus, joka perinteisesti pidetään rakennuksen vesikattotöiden valmistuttua, kun rakennus on saatu suojatuksi sateelta. Harjannostajaiset järjestää tilaaja, joka kutsuu tilaisuuteen kaikki hankkeeseen osallistuneet, muun muassa rakennustyöväen ja suunnittelijat.

Lähteet:
Ekokoulun työmaatiedote, Tuomas Varonen, Työnjohtaja, NCC Building
Puulehti
Wikipedia

maanantai 30. lokakuuta 2017

Laukaan Ekokolulu Ylen uutisissa

Juha Tolonen antamassa haastattelua Yle Keski-Suomen
uutisille. Kuva: NCC
Laukaan Vuonteelle valmistuva uusi aluekyläkoulu ylitti jälleen uutiskynnyksen.

(Olen kerännyt aiempia uutisia tähän Pinterest-tauluun)

Yle Uutiset Keski-Suomi kävi viime maanantaina Laukaan Ekokoulun työmaalla tekemässä jutun Ekokoulun rakentamisesta. Laukaan Ekokoulun puuelementtirakentaminen, ekologisuus ja ympäristöasiat tekevät hankkeesta ainutlaatuisen koko Suomessa. Savion, Tarvaalan ja Vuonteen kyläkoulut yhdistävä Laukaan Ekokoulu valmistuu vapuksi 2018 ja ensi syksynä sata koululaista aloittaa lukuvuotensa uudessa Satavuon koulussa.

Ekokoulu-juttu näytettiin paitsi Keski-Suomen uutisissa myös Uutis-Suomi-uutislähetyksessä.

Tässä suora linkki uutiseen, joka on katsottavissa vielä 23 päivän ajan.

Lähde:
Ekokoulun työmaatiedote
Tuomas Varonen Työnjohtaja, NCC Building

tiistai 17. lokakuuta 2017

Betonin suhteellista kosteutta mittaamassa

Hapsu-hirvi tarkistaa, onko sertifikaatit voimassa.
Kuva: NCC
Laukaan Ekokoulun työmaalla valmistaudutaan lattialaatoituksiin. Ennen laatoituksien aloittamista mitataan betonin suhteellinen kosteus. Kosteusmittaukset tehdään työmaan kosteusmittaussuunnitelman mukaan. Kosteusmittaussuunnitelma täydentää työ-maan kosteudenhallintasuunnitelmaa, jossa on mm. arvioitu kosteudenhallinnan ja päällystettävyyden kannalta kriittisimpiä rakenteita. Näytepalamittaus on luotettavin mittausmenetelmä, kun mitataan betonin suhteellista kosteutta työmaaolosuhteissa . Mittaajalla tulee olla voimassa oleva kosteusmittaus-sertifikaatti.

Lähde: Työmaatiedote
Mikko Aro Työnjohtaja, NCC Building

perjantai 6. lokakuuta 2017

Ekokoulusta tuli Satavuon koulu!


Laukaan Ekokoulu on saanut nimen. Syyskuun alussa avattuun nimikilpailuun tuli määräajassa 15 vastausta, joissa osassa oli useita nimiehdotuksia. Ehdotukset lähetettiin Savion, Tarvaalan ja Vuonteen koulujen vanhempainyhdistyksille kommentteja varten. Savion koulu ehdotti koulun nimeksi Satavuon koulua, Tarvaalan ja Vuonteen koulut kannattivat Oksalan kyläkoulua ja Satavuon koulua. Esitysten pohjalta sivistyslautakunta päätti 2.10.2017 nimetä koulun Satavuon kouluksi.

Jo viime vuoden kyläilloissa esiinheitetty nimi on mielestäni nerokas. Nimessä yhdistyvät nykyisten koulujen nimet: SAvio, TArvaala ja VUONtee, mutta siinä on myös viittaus Suomi100-vuoteen ja Ekokoulun tavoitteeseen: "Koulu sadaksi vuodeksi sadalle oppilaalle".

Satavuon koulun nimeä ehdottivat Marja Hytönen, Ismo Pulkkinen, Kirsi Väänänen ja Tarvaalan koulu oppilas Lumia Hämäläinen. Heitä muistetaan sopivalla tavalla kun koulu ja päiväkoti valmistuu ensi vuonna.

Sivistysjohtaja Juha Tolonen kiittää lämpimästi kaikkia nimikilpailuun osallistuneita: "Hyviä ja mielenkiitoisia ehdotuksia kaikki tyynni!".

Satavuon koulun IV-konehuoneen asennukset on käynnistetty. Viime viikolla IV-konehuoneen lattia pinnoitettiin, minkä jälkeen IV-konehuoneen P1-alueelle tehtiin puhtaustarkastus ja IV-konehuoneen asennustyöt alkoivat. Kanava-asennus aloitetaan ensi viikolla.

Kuvassa oikealla olevat koneet palvelevat liikuntasalin ilmanvaihtoa. 
Kuva: NCC


Lähteet:
Sivistyslautakunnan pöytäkirja,
Juha Tolonen ja
Työmaatiedote, NCC Building Pasi Rompasaari Vastaava työnjohtaja

tiistai 3. lokakuuta 2017

Syyskuun lopun kuulumiset Ekokoululta

Kuvassa Ekokoulun tulevat opettajat tarkastelevat mallilattiaa.
Kuva: NCC Building
Oletko miettinyt, mitä Ekokoulussa tapahtui syyskuun viimeisinä viikkoina?

No 15.9.2017 siellä vieraili Ekokoulun opettajia. Vuonteen koulun johtajan Veli-Pekka Ali-Porkkusen mukaan koulu näyttää jo nyt hyvältä, vaikka se onkin keskeneräinen ja kehui erityisesti hienoja puuseiniä ja kaunista tonttia. Myös ruokasalia hän piti onnistuneena. Hänen ennakko-odotuksiinsa nähden jotkut tilat vaikuttivat suurilta (esim. ruokala), jotkut taas pieniltä (esim. käytävä ja aulat). Yhteistyö uuden koulun opettajien kesken on kuulemma aluillaan ja Veli-Pekan mukaan opetukseen tulee muutoksia, kun nykyiset yhdysluokat jäävät Ekokoulun myötä historiaan. Tulevat koululaiset ovat kommentoineet hänelle Ekokoulun isoa kokoa ja hienoa metsätonttia.

Syyskuussa koululla tehtiin sisä- ja ulkotöitä. Sisävalmistusvaiheessa tehtiin väliseinä- ja yläpohjalevytystöitä sekä putki-, sähkö- ja ilmanvaihtoasennustöitä. Maalausurakoitsija teki tasoitus- ja pohjamaalaustöitä, kun taas laatoitusurakoitsija teki seinälaatoitustöitä.

Ulkona tehtiin julkisivun panelointi-, maalaus- ja pellitystöitä ja maanrakennusurakoitsija kaivoi tekniikkalinjat pelikentälle ja lämmitystolpat huoltopihalle. Myös huoltorakennuksen anturat on valettu ja sokkelia on muurattu.

Kaivinkone palasi työmaalle ja julkisivu sai
lopullisen pintansa maalauksen myötä.
Kuva: NCC

Viime viikolla Ekokoulun painopiste sisävalmistustöissä siirtyi uusien rakennusosien rakentamisesta entistä voimakkaammin pinnoitustöihin, kun levyväliseinätyöt lähestyivät loppuaan. Myös iso työvaihe yläpohjan umpeenlevytyksessä oli hyvällä mallilla, ja jäljellä oli enää lähinnä rakennuksen keskiosan eli aulatilojen yläpohjalevytystyö. Samalla muun muassa maalausurakoitsijan ja laatoitusurakoitsijan työt etenivät vauhdilla. Maalausurakoitsijan työnä oli tässä vaiheessa tehdä tarvittavat pölynsidontamaalaukset sekä tasoittaa ja pohjamaalata muurattuja ja levyrakenteisia seiniä. Pintamaalaus ja massiivipuisten seinien pintakäsittely tehdään myöhemmin.

Työmaan sisällä huolehditaan päivittäin jätteiden lajittelusta ja
pölynhallinnasta. Vaadittu puhtaustaso on työvaiheen
siirtyessä seuraavalle mestalle imuripuhtaus.
Kuva: NCC

Lähde: NCC:n työmaatiedotteet

keskiviikko 13. syyskuuta 2017

Haastattelussa Ekokoulun projekti-insinööri

Olen postaillut tänne blogiin kuulumisia NCC Buildingin projekti-insinööri Pauliina Saarelaisen kirjoittamista työmaatiedotteista. Viime viikolla kävin haastattelemassa Pauliinaa, joten tällä kertaa hän pääsee itse ääneen, kertomaan omin sanoin mm. siitä, miten Ekokoulun työmaa eroaa hänen aiemmista työmaistaan, millaista mielenkiintoa Ekokoulu on herättänyt ja mikä Ekokoulussa on hänen mielestään hienoa.



Viime viikon työmaatiedotteessa Pauliina lähetti meille oheiset kuvaterveiset:




Oletko muuten muistanut osallistua Keksi Ekokoululle nimi - kilpailuun? Vielä ehdit! Voit lähettää ehdotuksesi perjantaihin 15.9.2017 mennessä sähköpostilla sivistystoimenjohtaja Juha Toloselle (juha.tolonen@laukaa.fi). Hän kertoi juuri, että ehdotuksia on tullut toistakymmentä ja että ne ovat olleet sekä hyviä että monipuolisia. Lautakunta on perinteisesti päättänyt koulujen nimet, joten pidäpä huoli, että se kuulee sinunkin ehdotuksesi!

tiistai 5. syyskuuta 2017

Ekokoulun talotekniikka-asennukset käynnissä

Hapsu-hirvi ja putkiasentajat työn touhussa
tulevissa teknisen työn tiloissa C-lohkolla 
Rakennusteknisten töiden ohella Ekokoulun taloteknisten järjestelmien asennustyöt ovat päässeet hyvään vauhtiin. Väliseinätyön, yläpohjan ummistuksen ja pölynsidontamaalausten jälkeen ilmanvaihtoasentajalle on siivottu ja rauhoitettu alue IV-töille. Näillä alueilla asennetaan ilmanvaihtokanavat paikoilleen puhtaissa asennusolosuhteissa. Tämän vaiheen jälkeen IV-kanavat jäävät tulpattuina odottamaan myöhemmin tehtäviä päätelaitteiden asennuksia. Ilmanvaihtokanavatöiden jälkeen on putkiasentajan vuoro asentaa vesi- ja lämpöjohdot ja sähköasentajan sähköjohtoja kannattavat hyllyt. Itse sähköjohtojen vetäminen alkaa sähköhyllyasennuksen jälkeen. Kaikki tämä talotekniikka jää alakattojen yläpuolelle piiloon.

Ps. Avasimme viime viikolla nimikilpailun. Joko sinä olet keksinyt hyvän nimen uudelle Ekokoululle? Lähetä ehdotuksesi 15.9.2017 mennessä sähköpostilla sivistystoimenjohtaja Juha Toloselle (juha.tolonen@laukaa.fi).

Lähde: Työmaatiedote, NCC Building
Pauliina Saarelainen Projekti-insinööri

maanantai 28. elokuuta 2017

Vesikatto ja nimikilpailu

Hapsu-hirvi tepastelee Ekokoulun uudella katolla
Ekokoulun työmaan vesikattotyötä tehtiin jo puurungon asennustöiden yhteydessä. Tuolloin asennettiin huopakaton pohjahuopa ja vesikatosta tuli vedenpitävä. Tämän jälkeen katolle on asennettu räystäiden sadevesikourut, yläpohjan tarkastusluukut sekä ilmastoinnin tulo- ja poistokanavat. Viimeisen parin kolmen viikon aikana aina sään salliessa katolle on asennettu myös pintahuopaa, joka jää katon lopulliseksi pinnaksi. Viime viikolla pintahuopatöitä tehtiin C-lohkolla, muiden lohkojen huopakatot ovat jo valmiita. Katolla tehdään vielä ilmanvaihdon päätelaitteiden asennustöitä, pellitystöitä ja sinne asennetaan kattoturvatuotteet.

Ekokoulun ulkopuolella tehdään paraikaa julkisivun panelointitöitä, kun taas sisällä tehdään väliseiniä, yläpohjan ummistustyötä, talotekniikan asennustöitä sekä uutena työvaiheena tasoitus- ja pohjamaalaustöitä.

Laukaan kunnanjohtaja Jaakko Kiiskilä kävi tutustumassa tänään Ekokoulun työmaahan kunnanvaltuuston puheenjohtaja Leena Kalmarin ja kunnanhallituksen puheenjohtaja Matti Pannulan kanssa. Koululla he julistivat kaikille avoimen nimikilpailun:

Mikä sinusta olisi hyvä nimi Vuonteella sijaitsevalle
Laukaan Ekokoululle?

Koulu on monella tavalla ekologinen ja sinne tulee koululaisia Vuonteen kylän lisäksi myös Savion ja Tarvaalan kylistä. 

Vastaukset tulee lähettää 15.9.2017 mennessä sähköpostilla sivistystoimenjohtaja Juha Toloselle juha.tolonen@laukaa.fi.

 

Lähteet:
Työmaatiedote 24.8.2017 NCC Building / Pauliina Saarelainen Projekti-insinööri
Kunnanjohtaja Jaakko Kiiskilän vlogi

PS. Ekokouluun tutustui maanantaina myös kansanedustaja Petri Honkonen. Tällaisen  Facebook-päivityksen hän asiasta teki:


maanantai 21. elokuuta 2017

Terve Talo -koulutus

Hapsu-hirvikin osallistui koulutukseen
Laukaan Ekokoululla pidettiin viiime keskiviikkona Terve Talo – koulutus yhteistyössä kohteen rakennuttajakonsultin WSP Finlandin kanssa. Koulutuksen piti Harri Syrjälä WSP Finlandilta ja siihen osallistuivat kaikki työmaalla työskentelevät henkilöt työnjohtoa myöten.

Laukaan Ekokoulu toteutetaan Terve Talo – hankkeena, joka tarkoittaa sitä, että rakennuskohde suunnitellaan ja toteutetaan Terve Talo – kriteereitä noudattaen. Tavoitteena on rakentaa toimiva, terveellinen ja vaaditut sisäilmaolosuhteet täyttävä rakennus.

Koulutuksessa paneuduttiin Terve Talo – periaatteen ytimeen, joka kiteytyy

  • materiaalivalintoihin, 
  • kosteudenhallintaan ja 
  • pölynhallintaan. 


Koulutuksessa esitettiin myös konkreettisia esimerkkejä toteutukseen liittyen, joita jokainen voi omalta osaltaan huomioida omassa työssään.

Lähde: Työmaatiedote, NCC Building
Sini Kautto Projekti-insinööriharjoittelija