perjantai 13. toukokuuta 2016

Mitä pitää ottaa huomioon opetustilojen sisustuksessa?

Hapsu-hirvi kuunteli korvat hörössä Satu Aksovaaraa,
joka kertoi kokemuksia opetustilojen suunnittelusta.
Terveisiä Peurungasta! Kokoonnuimme sinne eilen aika isolla porukalla, johon kuului niin koulun suunnittelijoita, laukaalaisia opettajia kuin Laukaan kunnan edustajia käymään läpi perhe- ja kyläilloista saatua antia ja saamaan myös uusia ideoita. Aamupäivällä Satu Aksovaara JAMK:sta kertoi meille konkreettisia kokemuksiaan oppimistilojen suunnittelusta.

Satun tarinat tekivät vaikutuksen kaikkiin, etenkin arkkitehti Tero Wémaniin, joka totesi, että herätti kovasti luottamusta, kun Satu kertoi rohkeasti myös epäonnistuneista kokemuksista. Iltapäivällä jatkoimme samaa ideaa työpajoissa, joissa mietimme sitä, miten oppilaatkin saadaan oppimaan virheistään ja omaksumaan startup-maailmasta tuttu asenne: "moka on lahja".

Nostin osan Satun esittämistä kalvoista Ekokoulun Instagram-tilille, esimerkiksi tämän.

A photo posted by Laukaan Ekokoulu (@ekokoululaukaa) on

Koko esityksen näet tästä, kiitos Satulle uusista ajatuksista!


Laukaan EKOkoulu from Satu Aksovaara

Ensi viikolla kerron lisää siitä, mitä työpajassamme tapahtui. Siihen asti, heleää helluntaita!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tätä blogia saa kommentoida myös anonyymisti, mutta spämmikommentit poistetaan heti kun ehditään.